ssp. paludosa ssp. paludosa ssp. polemonioides ssp. paludosa ssp. pratensis ssp. polemonioides ssp. paludosa ssp. pratensis ssp. polemonioides

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Luhtalitukka

Cardamine pratensis

  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Rönsytön.
  • Korkeus: 10–50 cm. Varsi liereä, täyteinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen–punertava–vaaleansinipunainen, n. 1,5–2,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 8–15 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä tav. 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä, ponnet keltaisia. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia. Lapa parilehdykkäinen, 1–7-parinen, päätölehdykällinen. Tyvilehtien lehdykät pyöreähköjä, varsilehtien lehdykät tav. kapeansoikeita (joskus pyöreitä).
  • Hedelmä: Monisiemeninen, pitkittäin aukeava, hoikka, litteä, tav. 2–3 cm pitkä litu.
  • Kasvupaikka: Jokien, järvien ja meren rantaniityt, rannat, märät korvet, hetteiköt, ojat, lätäköt, tuoreet rinneniityt, tunturipaljakoissa kosteat niityt, lumenviipymät, rannat, puronvarret, usein vedessä.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Niittyluhtalitukka (ssp. pratensis) on luokiteltu silmälläpidettäväksi.

Luhtalitukka on monimuotoinen laji: siitä tavataan Suomessa peräti kolme eri alalajia. Laajimmalle levinnyt on Etelä- ja Keski-Suomessa nimenomaan luhtaisilla eli tulvaisilla rantaniityillä kasvava, mutta myös monenlaisilla muilla kosteilla paikoilla yleinen rantaluhtalitukka (ssp. paludosa). Sen ruusukelehdissä on 3–8 paria yleensä selvästi ruodillisia, samankokoisia lehdyköitä, varsilehtiä on 5 tai enemmän ja kookkaat kukat ovat vaaleat. Etelä-Suomessa ja yleisenä ainoastaan lounaassa kasvaa aika kuivillakin rinneniityillä menestyvä luhtalitukan nimialalaji, silmälläpidettäväksi luokiteltu niittyluhtalitukka (ssp. pratensis). Sen ruusukelehdissä on 1–7 paria miltei ruodittomia lehdyköitä, joista päätölehdykkä on selvästi muita suurempi, varsilehtiä on 2–4 ja pienehköt kukat ovat usein tummahkot. Pienikokoinen, rantaluhtalitukkaa muistuttava, mutta pieni- ja turpealehdykkäinen pohjanluhtalitukka (ssp. polemonioides) esiintyy Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta on yleinen vain Lapin pohjoisosissa. Joskus sitä on pidetty luhtalitukasta erillisenä lajina.

Luhtalitukan yleisyyden huomaa parhaiten alkukesällä: kun muu kosteikkokasvillisuus on vielä keskenkasvuista ja sangen väritöntä, juhla-asuisen litukan kukinnot vilkkuvat kauas. Koreilla kukillaan kasvi houkuttelee pölyttäjikseen perhosia, kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä. Luhtalitukka on ehdottoman ristipölytteinen kasvi, jonka oma siitepöly ei kelpaa edes hätätapauksessa hedelmöittämään kukkia. Muhkeasta kukinnostaan huolimatta kasvi leviää usein pääasiassa irronneisiin lehtiin muodostuvien silmujen ja niistä kasvavien pikkutaimien avulla. Itusilmuja saattaa kehittyä jopa maassa makaaviin, kasvista jo irronneisiin tyvilehtiin. Maultaan vesikrassia muistuttava luhtalitukka kuuluu villiyrttiharrastajien lajilistaan.

Hieman luhtalitukkaa vaateliaampi purolitukka (C. amara) saattaa kasvaa paikoin luhtalitukan seurana. Lajit erottaa kukattomanakin, sillä purolitukalla tyvi- ja varsilehdet ovat keskenään samanlaisia, luhtalitukan tyvilehdissä on leveämmät lehdykät. Kukinta-aikana lajit voi erottaa purolitukan jokseenkin aina puhtaanvalkoisista terälehdistä tai viimeistään heteiden ponsista, jotka purolitukalla ovat sinipunaisia, luhtalitukalla keltaisia.

Pois pula ja puutteet

“Niittyluhtakaali (Cardamine pratensis). Ravinnoksi kelpaavat nuoret lehdet. Käytetään kuten vihannesmausteita.”
Ote kansanhuoltoministeriön tiedoitustoimiston päällikön Untamo Utrion toimittamasta teoksesta Pois pula ja puutteet vuodelta 1943

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page