Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Lyhtykoiso
Physalis alkekengi
- Heimo: Koisokasvit – Solanaceae
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vaakasuora.
- Korkeus: 25–60 cm. Varsi usein haaraton, harvakarvainen.
- Kukka: Säteittäinen. Teriö kellanvalkoinen, yhdislehtinen, ratasmainen, 5-liuskainen, 15–20 mm leveä, ulkopinnalta karvainen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, aluksi kellomainen, vihreä; kukinnan jälkeen laajeneva ja marjan kätkevä, lopulta 25–50 mm pitkä, pullea, kellanpunainen. Heteitä 5, ponnet kasvaneet kiinni teriön torveen. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat riippuvat yksittäin lehtihangoissa.
- Lehdet: Kierteisesti tai vastakkain, ruodillisia. Lehtilapa leveänpuikea, tavallisesti tylppätyvinen, ehytlaitainen–harvaan isohampainen, harvaan lyhytkarvainen.
- Hedelmä: Punainen, pallomainen, n. 15 mm pitkä marja.
- Kasvupaikka: Pihat, puutarhat, joutomaat. Koristekasvi.
- Kukinta: Heinä–elokuu.
Erikoisen näköinen lyhtykoiso tunnetaan suomeksi epävirallisesti myös nimillä lyhtykukka ja juutalaiskirsikka – muista kielistä löytyy vapaasti suomennettuna muiden muassa nimet talvikirsikka, japanilainen lyhty ja lemmenhäkki. Nimistä hahmottuvat olennaisimmat kasvin ulkonäköön liittyvät piirteet. Vaatimattomat valkoiset kukat kehittävät syksyllä kirsikkamaisen mehevän marjan. Samaan aikaan verhiö alkaa laajeta ja muodostaa lopulta marjan ympärille löysän oranssinpunaisen hupun, jonka keskeltä kypsä marja kuultaa punertavana. Kieltämättä mieleen tulee etsimättäkin paperilyhty, jonka sisuksissa tuikkii himmeä punavalo!
Lyhtykoiso on meillä koristekasvi, joka silloin tällöin karkaa istutuspaikkojen ulkopuolelle lähinnä lounaisrannikkomme kaikkein lauhkeimmissa osissa. Lyhtykoisoa on käytetty kansanlääkinnässä etenkin munuais- ja rakkovaivojen hoitoon. Kyse lienee signatuuriopista, uskomuksesta, jonka mukaan rohdoskasvit muistuttaisivat sitä ruumiinosaa, jonka hoitamiseen ne on tarkoitettu. Lyhtykoison hedelmäthän muistuttavat ainakin etäisesti virtsarakkoa. Rohdosvaikutuksia niillä ei kuitenkaan ole. Jos marjojen syömisestä ei olekaan sanottavaa hyötyä, ei se liene varsinaisesti haitallistakaan. Varauksetta sitä ei silti voi kenellekään suositella, sillä vähänkin raa’at marjat sisältävät myrkyllistä solaniinia. Tuskinpa marjojen syömiseen on aihettakaan, sillä maistaneet kuvaavat makua vaihtelevasti hapahkoksi, kitkeräksi tai jopa vastenmieliseksi.
Toisinaan kaatopaikkojen liepeillä ja joutomailla saattaa tulla vastaan myös ruokakaupan hedelmäosastolta tuttu karviaiskoiso (Physalis peruviana), joka tunnetaan myös kauppanimillä ananaskirsikka, kapinkarviainen ja kapinmarja. Tämän lyhtykoison eteläamerikkalaisen sukulaisen lehdet ovat herttatyviset, teriö kellertävä ja oranssinkeltaista marjaa suojaava verhiö vaatimattoman kellanruskehtava.
