Tarhakäenminttu, S. grandiflora Tarhakäenminttu, S. grandiflora Tarhakäenminttu, S. grandiflora

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mäkiminttu

Clinopodium vulgare

  • Nimi myös: Lehtomäkiminttu, Mäkikäenminttu
  • Lat. synonyymi: Satureja vulgaris, Acinos vulgaris
  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Maarönsyllinen.
  • Korkeus: 20–60(–80) cm. Varsi usein haaraton, 4-särmäinen, karvainen. Heikkotuoksuinen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, karmiininpunainen, 10–20 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen, yläosasta karvainen. Ylähuuli litteä, lovipäinen; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska sivuliskoja hieman suurempi, lovipäinen–2-liuskainen. Verhiö käyrän lieriömäinen, kapeatyvinen, 2-huulinen, 11–13-suoninen, 5-liuskainen, ylähuulen 3 liuskaa alahuulen liuskoja lyhyempiä. Heteitä 4, joista 2 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto erillisten, tiheitten lehtihankaisten kiehkuroitten muodostama tähkämäinen ryhmä varren päässä.
  • Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia. Lapa puikea–soikea, ehytlaitainen tai matala- ja tylppähampainen, molemmin puolin karvainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) pallomaisia, sileitä, kellanruskeita.
  • Kasvupaikka: Lehdot, lehtomaiset metsät ja pensaikot, niityt, ahot, kedot, pientareet. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Mäkiminttu on meillä eteläinen, valoisten ja ravinteisten paikkojen kasvi. Meillä sitä tavataan yleisimmillään Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa, toisaalta sillä on kasvupaikkoja myös sisämaassa. Näiden välillä on epäjatkumo, mitä pidetään osoituksena siitä että mäkiminttu on saapunut maahamme jääkauden jälkeen kahta reittiä: lounaasta ja kaakosta. Se on siis kasvistomme alkuperäinen jäsen lehtojen laiteilla, ravinteisilla niityillä ja kalkkikallioilla. Laji hyötyi aikoinaan suuresti metsien laidunnuksesta ja kaskeamisesta, mutta nykyisiä kulttuuriympäristöjä se vieroksuu, toisin kuin tienpientareille paremmin viihtyvä lähisukulaisensa ketokäenminttu (S. acinos). Lajit muistuttavat toisiaan sekä ulkonäöltään että vaatimuksiltaan siinä määrin, että levinneisyysalueetkin menevät melko lailla yksiin ja usein ne kasvavatkin rinnakkain. Pienempänä ja lyhytikäisempänä ketomäenminttu tosin vaatii vielä mäkiminttuakin avoimempia kasvupaikkoja. Lajit erottaa toisistaan esimerkiksi ketokäenmintun voimakkaan tuoksun perusteella. Mäkiminttu on heikkotuoksuinen eikä siinä nimestä huolimatta ole mitään minttumaista – se muistuttaa pikemminkin timjamia. Mäkiminttua ei kuitenkaan ole käytetty ruuan maun parantajana. Lisäksi ketokäenmintun teriö on punertavansininen ja selvästi sukulaisensa teriötä pienempi, alle 10 mm mittainen. Pölyttäjienkin näkökulmasta mäkimintun kukat ovat kookkaat: pitkätorvisten kukkien meteen pääsevät käsiksi vain pitkäkieliset kimalaiset, mehiläiset tai perhoset. Mäkiminttua voidaan kutsua jonkinasteiseksi talventörröttäjäksi: kuivuneiden versojen kukinnoissa olevat hedelmät siemenineen voivat jäädä talvella hangen yläpuolelle ja levitä tuulen avustuksella. Tavallisesti leviämisyksikkönä on kokonainen kukintokiehkura.

Tarhakäenminttu (Tarhamäkiminttu)

Clinopodium grandiflorum (Satureja grandiflora)

Varsinkin asuntojen liepeiltä löytynyt, poikkeuksellisen suurikukkainen, mäkimintun oloinen kasvi saattaa olla myös villiytynyt tarhakäenminttu.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page