© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mäkitervakko

Silene viscaria

  • Lat. synonyymi: Lychnis viscaria, Viscaria vulgaris
  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–40 cm. Varsi pysty, haaraton, kalju, nivelkohtien alapuolelta tahmea ja tumman punaruskea.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, tummanpunainen (harvoin valkoinen tai vaaleanpunainen), 15–25 mm leveä; terälehtiä 5, paljon verhiötä pidempiä, ehyt- tai lanttokärkisiä, lisäteriöllisiä. Verhiö torvimainen, 5-liuskainen, tummanvioletti, ulkoverhiötön. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto terttumainen.
  • Lehdet: Vastakkain, ruusukelehdet palteisesti ruodillisia, varsilehdet ruodittomia. Lapa tasasoukan suikea, pitkäsuippuinen, ehytlaitainen, laita tyveltä valkokarvainen.
  • Hedelmä: 5-liuskaisesti aukeava, 6–9 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Kuivat kallion- ja mäenrinteet, hiekkaiset rinne- ja ketoniityt, törmät, tienpientareet, radanvarret.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Mäkitervakko on alkujaan kallioiden, harjurinteiden, kuivien mäkien ja hiekkaisten ketojen kasvi. Se on selvästi hyötynyt ihmistoiminnasta leviämällä laidunkedoille ja paahteisille tienpientareille. Kuivakkokasvin piirteisiin kuuluu mm. jopa metrin syvyyteen yltävä pääjuuri. Leimaa-antavin piirre siinä kuitenkin on varren yläosaa peittävä punaruskea, tahmea aine, josta tervakko, kansanomaisesti tervaheinä tai tervakukka, on saanut sekä suomalaisen että tieteellisen nimensä. Jos mäkitervakkoja poimii kukkamaljakkoon, sotkee erite ihmisenkin kädet tehokkaasti. Arvellaan, että tahma on mäkitervakon keino estää mesivarkaita, lähinnä muurahaisia kiipeämästä vartta pitkin ja tunkeutumasta kukkiin. Suojakeinon tehokkuudesta voi vakuuttua omin silmin: usein tervaan on takertunut paitsi kaikenlaista roskaa, myös monenlaisia siivettömiä ja siivellisiä pikkuotuksia. Vahvat hyönteiset pyristelevät itsensä irti tahmeasta ansasta, mutta jättävät kyllä sen jälkeen kukan rauhaan. Tahmaan on toinenkin, vielä varmistamaton selitys; tervakko onkin lihansyöjäkasvi ja saa lisäravintoa sulattamistaan pienistä hyönteisistä. Toisinaan tavataan vaaleanpunakukkaisia mäkitervakoita, joilta erite puuttuu kokonaan. Myös pienikokoisempi sukulainen, pikkutervakko (S. alpina) on lähes tai kokonaan vailla tervaa.

Alkukesällä mäkitervakon kukissa ahkeroivat uusia yhdyskuntia perustavat kimalaiskuningattaret ja kasvin pölytystulos on huipussaan. Kuningatarten jäädessä pesään hoitamaan jälkeläisiään ei kesän ensimmäisistä, pienikokoisista työläisistä ole emojensa veroisiksi tervakon kukkien pölyttäjiksi. Mäkitervakon punaiset kukat houkuttelevat kuitenkin mesiaterialle monia muitakin hyönteisiä: päivä- ja yöperhosia, kukkakärpäsiä ja pieniä kovakuoriaisia. Toisinaan pölyttäjät saattavat siirtää kukasta kukkaan siitepölyn lisäksi myös kasvitauteja, kuten kasvilla loisivan tervakon nokisienen itiöitä. Edes varren tahmea erite ei suojaa tervakkoa näiltä kukkia turmelevilta tuholaisilta.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page