© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mäntykukka

Monotropa hypopitys

  • Alalajit: Kangasmäntykukka (ssp. hypopitys, omana lajinaan Hypopitys monotropa), Kaljumäntykukka (ssp. hypophegea, omana lajinaan Hypopitys hypophegea)
  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
    (aiemmin Mäntykukkakasvit – Monotropaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Lehtivihreätön loiskasvi.
  • Korkeus: 15–25 cm. Varsi mehevä, oljenkeltainen (joskus punertava tai ruskehtava).
  • Kukka: Teriö kellomainen, kalpeankeltainen–kellanvalkoinen (harvoin punainen), (10–)15 mm pitkä; terälehtiä 4–5, harvakarvaisia–kaljuja, 9–13 mm pitkiä. Verholehtiä 4–5. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, karvainen. Kukinto n. 10-kukkainen terttu, kukat nuokkuvat, heikosti vaniljantuoksuiset.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia, suomumaisia, leveänsoikeita, lehtivihreättömiä, kellanvalkoisia.
  • Hedelmä: Karvainen, pysty kota. Hedelmien kypsyessä kukinto suoristuu ja säilyy seuraavaan kesään.
  • Kasvupaikka: Mäntykankaat, sekametsät, harjut, kallionpainanteet, joskus lehdot. Männyn seuralainen.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Kaljumäntykukka (ssp. hypophegea) on luokiteltu vaarantuneeksi.

Loppukesällä kulkija saattaa hyvällä tuurilla kohdata Etelä- ja Keski-Suomen havumetsissä aavemaisen kelmeän, lehtivihreättömän mäntykukan. Suomalainen nimi viittaa lajin luonteenomaisimpiin kasvupaikkoihin, mäntykankaisiin, tieteellinen nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä männyn alla kasvavaa erakkoa. Laji on kieltämättä hieman erakkoluonteinen, sillä esiintymät ovat usein pieniä, erillisiä versoryhmiä etäällä toisistaan. Lisäksi mäntykukka kukkii vasta kun useimmat muut metsäkasvit ovat jo kukkineet ja saattaa pitää välivuoden tai useammankin näyttäytymättä lainkaan maan pinnalla. Monesti ankarakin etsintä otollisen näköisillä tai tunnetuilla kasvupaikoilla päättyy pettymykseen. Lakastunut verso jää tummanruskeana törröttämään talveksi, jolloin siemenet leviävät tuulen matkassa etäällekin emoyksilöstä. Ruskettunut ranka on usein jäljellä vielä seuraavanakin kesänä, mutta sulautuu ympäristöönsä niin hyvin, että sen vieritse tai yli tarpoo helposti kasvin olemassaoloa huomaamatta.

Mäntykukka pystyy elämään vuosikausia täysin maanalaisena korallimaisen, hauraan ja mehevän juuristonsa varassa. Mäntykukka on loinen, joka ottaa ravinteet ja veden isäntäkasvinsa, tavallisimmin männyn, juurista sienirihmojen välityksellä. Välittäjäsienenä voi toimia mikä tahansa tavallisista männyn seuralaistateista, kuten jyväs-, kangas- ja samettitatti. Lienee makuasia, pitääkö mäntykukkaa pikemmin puun vai tämän sienikumppanin loisena. Mäntykukan kukintoversot työntyvät maasta samaan aikaan kun sienijuurenkin kasvu on kiihkeintä: hyvää sienivuotta enteilevä sateinen kesä saa kankaan kukkimaan myös mäntykukkaa. Tavallisesti kangasmäntykukan (ssp. hypopitys) kukinto on harvakarvainen, mutta Ahvenanmaan ja lounaisrannikon lehdoissa kasvaa harvinaisena myös täysin karvaton alalaji kaljumäntykukka (ssp. hypophegea). Kaljumäntykukan kukkien määrä on myös pienempi ja kukat ovat hiukan leveämpiä. Parhaiten alalajit tunnistaa hedelmäasteella, sillä kaljumäntykukan hedelmät ovat pyöreämmät. Kangasmantykukkaa ja kaljumäntykukkaa pidetään monissa teoksissa omina lajeiinaan, ei alalajeina.

Suomen luonnossa kasvaa mäntykukan lisäksi viisi muutakin osittain tai kokonaan loisivaa, lehtivihreätöntä kasvia.

Marraseliö?

Mäntykukka on saprofyytti eli kasvi, joka käyttää hyväkseen kuolleiden eliöiden orgaanisia jätteitä elämällä symbioosissa sienten kanssa. (Sienten ja bakteerien joukossa on ‘oikeita’ saprotrofeja, jotka kykenevät itsenäiseen hajotustoimintaan.) Saprofyytin synonyymi: marraseliö.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page