© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mäntykukka

Hypopitus monotropa

  • Mäntykukkalajit / alalajit:
    Kangasmäntykukka (Hypopitys monotropa / Montropa hypopitys ssp. hypopitys)
    Kaljumäntykukka (Hypopitys hypophegea / M .h. ssp. hypophegea)
  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
    (aiemmin Mäntykukkakasvit – Monotropaceae)
  • Suku: Mäntykukat – Hypopitys (Monotropa)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Lehtivihreätön loiskasvi.
  • Korkeus: 15–25 cm. Varsi mehevä, oljenkeltainen (joskus punertava tai ruskehtava).
  • Kukka: Teriö kellomainen, kalpeankeltainen–kellanvalkoinen (harvoin punainen), (10–)15 mm pitkä; terälehtiä 4–5, harvakarvaisia–kaljuja, 9–13 mm pitkiä. Verholehtiä 4–5. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, karvainen. Kukinto n. 10-kukkainen terttu, kukat nuokkuvat, heikosti vaniljantuoksuiset.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia, suomumaisia, leveänsoikeita, lehtivihreättömiä, kellanvalkoisia.
  • Hedelmä: Karvainen, pysty kota. Hedelmien kypsyessä kukinto suoristuu ja säilyy seuraavaan kesään.
  • Kasvupaikka: Mäntykankaat, sekametsät, harjut, kallionpainanteet, joskus lehdot. Männyn seuralainen.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Kaljumäntykukka on luokiteltu vaarantuneeksi.

Loppukesällä kulkija saattaa hyvällä tuurilla kohdata Etelä- ja Keski-Suomen havumetsissä aavemaisen kelmeän, lehtivihreättömän mäntykukan. Suomalainen nimi viittaa lajin luonteenomaisimpiin kasvupaikkoihin, mäntykankaisiin, tieteellinen nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä männyn alla kasvavaa erakkoa. Laji on kieltämättä hieman erakkoluonteinen, sillä esiintymät ovat usein pieniä, erillisiä versoryhmiä etäällä toisistaan. Lisäksi mäntykukka kukkii vasta kun useimmat muut metsäkasvit ovat jo kukkineet ja saattaa pitää välivuoden tai useammankin näyttäytymättä lainkaan maan pinnalla. Monesti ankarakin etsintä otollisen näköisillä tai tunnetuilla kasvupaikoilla päättyy pettymykseen. Lakastunut verso jää tummanruskeana törröttämään talveksi, jolloin siemenet leviävät tuulen matkassa etäällekin emoyksilöstä. Ruskettunut ranka on usein jäljellä vielä seuraavanakin kesänä, mutta sulautuu ympäristöönsä niin hyvin, että sen vieritse tai yli tarpoo helposti kasvin olemassaoloa huomaamatta.

Nykytiedon mukaan mäntykukkia on meilllä 2 lajia, kangas- ja kaljumäntykukka, joita aiemmin pidettiin saman lajin (mäntykukka) alalajeina. Mäntykukat pystyvät elämään vuosikausia täysin maanalaisena korallimaisen, hauraan ja mehevän juuristonsa varassa. Mäntykukat ovat loisia, jotka ottavat ravinteet ja veden isäntäkasvinsa, tavallisimmin männyn, juurista sienirihmojen välityksellä. Välittäjäsienenä voi toimia mikä tahansa tavallisista männyn seuralaistateista, kuten jyväs-, kangas- ja samettitatti. Lienee makuasia, pitääkö mäntykukkia pikemmin puun vai tämän sienikumppanin loisina. Mäntykukkien kukintoversot työntyvät maasta, kun sienijuurenkin kasvu on kiihkeintä: hyvää sienivuotta enteilevä sateinen kesä saa kankaan kukkimaan myös mäntykukkia.

Tavallisemman mäntykukan, kangasmäntykukan kukinto on harvakarvainen. Ahvenanmaan ja lounaisrannikon lehdoissa kasvava harvinainen kaljumäntykukka on nimernsä mukaisesti karvaton. Kaljumäntykukan kukkien määrä on myös pienempi ja sen kukat ovat hiukan leveämpiä. Parhaiten lajit / alalajit tunnistaa hedelmäasteella, sillä kaljumäntykukan hedelmät ovat pyöreämmät.

Suomen luonnossa kasvaa mäntykukan lisäksi muutama muukin, osittain tai kokonaan loisiva, lehtivihreätön kasvi. Niitä ovat suomukka (Lathyraea squamaria), harajuuri (Corallorhiza trifida), pesäjuuri (Neottia nidus-avis), metsänemä (Epipogium aphyllum) ja humalanvieras (Cuscuta europaea).

Marraseliö?

Mäntykukka on saprofyytti eli kasvi, joka käyttää hyväkseen kuolleiden eliöiden orgaanisia jätteitä elämällä symbioosissa sienten kanssa. (Sienten ja bakteerien joukossa on ‘oikeita’ saprotrofeja, jotka kykenevät itsenäiseen hajotustoimintaan.) Saprofyytin synonyymi: marraseliö.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page