© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Merikaali

Crambe maritima

  • Nimi myös: Euroopanmerikaali
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–60 cm. Varsi runsashaarainen, jäykkä, kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1,0–1,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 6–9 mm pitkiä. Verholehtiä 4, pian karisevia. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto runsaskukkainen, huiskilomainen, hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia. Lapa alemmissa lehdissä liuskainen–hammaslaitainen (joskus ehytlaitainen), poimuinen, möyheä, kalju, vahapintainen, sinivihreä, ylempien lehtien lapa kapea.
  • Hedelmä: 1-siemeninen, avautumaton, n. 10 mm pitkä 2-osainen litu, jonka tyviosa pieni, lituperän kaltainen ja kärkiosa pallomainen, uurteinen, verkkosuoninen, lähes odaton. Lituperä n. 10 mm, ylöspäin suuntautunut.
  • Kasvupaikka: Soraiset ja hiekkaiset merenrannat.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Merikaalin uhkeat, neliömetrienkin laajuiset lehtiruusukepellot ovat valkoisine kukkineen mieleenpainuva näky avoimilla merenrantasomerikoilla. Merikaali lukeutuu merenrantojemme pioneerikasveihin ja asuttaa ensimmäisten joukossa uusia, kasvittomia hiekkavalleja. Ranta saattaa vaikuttaa karulta kasvupaikalta, mutta hiekkaan hautautunut merilevä, kasvinversot ja simpukankuoret muodostavat merikaalille ravinteikkaan kasvualustan. Monille kasveille suolainen merivesi on vaikea ongelma, mutta merikaali kasvaa vain alueilla, joilla meriveden suolapitoisuus on vähintään kuusi promillea – Suomessa esiintymät jäävät Ahvenanmaalle ja lounaissaaristoon, mantereella se kasvaa Hankoniemen hiekkarannoilla. Tanskan salmista pullahtaa aika ajoin Itämereen Atlantin valtameren suolaisempaa vettä, joka nostaa murtoveden suolapitoisuutta. Suolapulssin jälkeen merikaalin levinneisyys laajenee ja siementaimia löytää kaukaa Saaristomeren pohjoisosista asti. Lajin hedelmät pystyvät kellumaan kuukausikaupalla ja säilyttävät Itämeren vähäsuolaisessa murtovedessä itävyytensä pitkään, joten laji leviää tehokkaasti merivirtojen mukana. Merikaali on levinnyt – ja varmaan leviää silloin tällöin edelleenkin – rannoillemme Viron puolelta.

Merikaali on ollut Atlantin rannikoilla vuosisatoja erittäin suosittu vihannes. Viljelmät peitetään hiekalla, jotta nuoret versot jäävät lehtivihreättömiksi. Valkaistut ruodit ovat hyvin herkullisia ja niitä käytetään parsan tapaan. Luonnonkasvejakin voi syödä: parhaita ovat nuoret, vaaleanvihreät versot, koska vanhemmiten kasvin maku muuttuu kitkeräksi. Myös lampaat pitävät merikaalia suurena herkkuna ja ne ovatkin hävittäneet sen laajoilta aloilta saaristossamme. Ulkomailla merikaali on myös suosittu perenna voimakkaan sinivihreän värinsä takia. Kukintokin on laaja ja näyttävä, valkoiset kukat tuoksuvat medelle ja houkuttelevat runsaasti pölyttäjähyönteisiä.

Soundi kuulostaa herkulliselta

“Bongaa kukkiva merikaali ennen mehiläisiä, ja kukissa on luonnostaan hunajainen soundi.”
Ote Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjasta
“Isoäidin perinteiset kaalikääryleet taipuvat modernin kokin keittiössä merellisiksi kalakääryleiksi.”
Ote Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit -kirjasta

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page