© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mesimarja

Rubus arcticus

  • Heimo: Ruusukasvit – Rosaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
  • Korkeus: 10–25 cm. Varsi sileä, piikitön. Rönsytön.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, vaaleanpunainen–sinipunainen (harvoin valkoinen), 15–25 mm leveä; terälehtiä tav. 6–9. Verhiö 6–9-liuskainen. Heteitä paljon. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukat yksittäin–kaksittain.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, 3-lehdykkäinen. Päätölehdykkä vinoneliömäinen, sivulehdykät pyöreäreunaisia, epäsymmetrisiä, kaikki lehdykät hammaslaitaisia, ainakin niukasti karvaisia, usein punertavia.
  • Hedelmä: Ruskehtavan purppuranpunainen, aromaattinen, makea kerrannaisluumarja.
  • Kasvupaikka: Kosteahkot niityt, pientareet, suoniityt, tulvakorvet, soistuvat metsät, rantalehdot, jokitörmät.
  • Kukinta: (Touko–)Kesä–heinäkuu.

Suomen luonnonmarjoista mesimarja on monen mielestä ehdoton ykkönen. Rubiininpunaisten marjojen aristokraattisen hieno aromi on kirvoittanut ylistyssanoja monen kulinaristin suusta. Jopa Carl von Linnén kirjoittama mesimarjan tieteellinen lajikuvaus alkaa kappaleella, jossa kirjoittaja ylistää marjojen erinomaisuutta. Mesimarjan säilöminen ei oikein onnistu tuoreena, sillä kanta ei irtoa marjasta niin että se säilyisi ehjänä. Mesimarjaa on perinteisesti käytetty hilloihin, mehuihin ja nektareihin. Viini- ja likööriteollisuudessa marjan kysyntä on nähtävästi lähes pohjaton.

Mesimarja ei ole ihan niin arktinen laji kuin sen tieteellinen lajinimi antaisi ymmärtää. Suurimmat mesimarjasadot saadaan Keski-Suomesta: laji on yleisin Pohjois-Karjalasta ja Keski-Pohjanmaalta Keski-Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Koskemattomassa metsäluonnossa mesimarja on ollut ravinteikkaitten korpien, lehtomaisten rantametsien ja lehtojen laji, mutta perinteinen maatalous suoniittyineen, avo-ojineen, rantalaitumineen ja peltoheittoineen tarjosi sille runsaasti lisää tilaa luonnossamme. Voimaperäisen maa- ja metsätalouden yleistyttyä kosteat ja puoliavoimet niityt on joko raivattu pelloiksi tai jätetty metsittymään. Sopivien kasvupaikkojen vähentyessä mesimarjakin on niukentunut ja harvinaistunut luonnossamme.

Mesimarja muodostaa usein laajoja yhden yksilön kasvustoja. Nämä marjovat heikosti, sillä kukan oma siitepöly ei kelpaa hedelmöitykseen – sen sijaan lähisukuisen lillukan (R. saxatilis) siitepöly kelpaa. Risteytymänä syntyvä mesilillukka (R. x castoreus) on Lapissa jopa kantalajejaan yleisempi. Mesimarjaan verrattuna risteymä on kookkaampi ja kaikin puolin tukevampi, kukatkin ovat suuremmat. Risteymä kukkii oikein näyttävästi ruusunpunaisin kukin suonlaidoissa ja kosteissa metsissä, mutta marjoja siihen ei muodostu. Viljelytarkoituksiin mesimarja on risteytetty myös vadelman kanssa: toiveena on, että mesivadelma (R. x binatus) olisi mesimarjan veroinen, mutta helpommin viljeltävä ja tasaisemmin satoa tuottava marjakasvi likööri- ja marjasäilyketeollisuuden tarpeisiin. Myös jalostettuja mesimarjalajikkeita on viljelyssä jo lukuisia.

Ei uuselintarvike

Marjojen (kerrannaisluumarjojen) lisäksi villiyrttiharrastajat käyttävät mesimarjan kukkia sekä koristeena ruoka-annoksissa että yrttiteeaineksena. Myös lehtiä, versoja ja marjojen kantoja voidaan käyttää yrttiteeaineksina. Laji onkin Eviran luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttölistalla statuksella ‘ei uuselintarvike’ (aiemmin kauppayrtti).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page