© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Metsäkurjenpolvi

Geranium sylvaticum

  • Heimo: Kurjenpolvikasvit – Geraniaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vankka, vaakasuora, ruskeasuomuinen.
  • Korkeus: 25–50 cm. Varsi liereä, pystyhaarainen, tyviosasta pitkä-, ylempää lyhytkarvainen.
  • Kukka: Säteittäinen, 15–35 mm leveä (toisinaan myös selvästi pienempiä, yksineuvoisia emikukkia). Terälehtiä 5, tumman sinipunaisia, punaisia tai valkoisia, pyöreähkö–lanttopäisiä. Verholehtiä 5, kalvolaitaisia, karvaisia, otakärkisiä, selvästi terälehtiä lyhyempiä. Heteitä 10 (jäävät joskus kehittymättä). Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 5-luottinen. Kukat useimmiten pareittain (joskus useampia yhdessä) lehtihangoissa tai verson latvassa. Kukkaperät pystyt.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella vastakkain. Tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa pyöreä, kourasuoninen, 5–7-liuskainen; liuskat leveähköjä, isohampaisia.
  • Hedelmä: 5-osainen lohkohedelmä, kärkiosa nokkamainen, kypsyessään rullalle kiertyvä. Hedelmykset (lohkot) sileitä, karvaisia.
  • Kasvupaikka: Lehdot, tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, puronvarret, rantapensaikot, niityt, pientareet.
  • Kukinta: (Touko–)Kesä–heinäkuu.

Metsäkurjenpolvi kasvaa jokseenkin koko Suomessa. Laji tunnetaan etenkin Pohjois-Suomessa kansankielessä juhannuskukkana kukinnan alkamisajan mukaan – eteläisessä Suomessa kukkiminen on nykyisin aikaistunut jo kesäkuun alkuun (voi kukkia jo toukokuun lopussa). Muista kansanomaisista nimistä siniheinä tai -kukka viittaavat kasvin sinipunaisiin kukkiin. Teriön ratasmaiseen muotoon viitannee paikoin käytetty nimitys mäntäheinä. Nykyiselleen vakiintuneen nimen kurki-aihe toistuu myös vanhoissa nimissä eri muodoissa: kurenkattilainen, kurenpolv’heinä ja kurjenheinä viittaavat kaikki kasvin kurjennokkaa muistuttaviin lohkohedelmiin.

Kuten lempinimien kirjosta voi päätellä, metsäkurjenpolvi on näyttävimpiä ja tunnetuimpia metsäkasvejamme. Itse Carl von Linné on todennut, ettei metsästä löydy komeampaa kukkaa kuin metsäkurjenpolvi. Lajia pääsee nykyään ihailemaan entistä useammin hakkuuaukeilla ja metsäautoteiden varsilla. Etelä-Suomessa metsäkurjenpolvi on runsaimmillaan lehtomaisissa ja tuoreissa kangasmetsissä sekä kosteilla niityillä. Pohjoisessa se on lehtokasvi sekä yksi lettokorpien ja rämeiden luonnehtijalajeista. Myös joillekin päiväperhoslajien toukille metsäkurjenpolvi on juuri se oikea laji, näin ainakin huhta-, lehto- ja ruskosinisiiven toukille.

Metsäkurjenpolvi on hyvin muunteleva laji: kukkien väri ja koko vaihtelevat enemmän kuin millään muulla metsäkasvillamme. Nyrkkisääntönä voimakkaimmat karmiininpunaiset ja sinipunertavat värit keskittyvät maan eteläosiin, pohjoisessa vallitsevat hailakanvioletit sävyt ja puhtaanvalkoiset kukat ovat tunturiseudulla tavallisia. Silti vierekkäisistä kasveistakin voi löytää kaikkia värisävyjä. Yleensä metsäkurjenpolven kukat ovat kaksineuvoisia, mutta varsin usein tapaa myös puhtaita emiyksilöitä, joilla on huomattavasti pienemmät kukat.

Kurjen nokka, polvi vai siemenen sinkolaite.

Kurjenpolvet tunnistaa suvulleen tai heimolleen parhaiten hedelmistään, jotka ovat pitkäkärkisiä, kypsänä rullalle kiertyviä siementen heittolaitteita. Juuri nämä hedelmien pitkät kärjet antavat suvun lajeille sen nimen perusosan, joka suomen kielessä on kurjenpolvi, englannissa ja saksassa kurjennokka (cranesbill, storchschnabel). Meillä Suomessa nokka on varattu toiselle heimon suvulle Erodium, jonka lajinimet englannin ja saksan kielissä ovat nekin kurjennokkia. (Myös tieteellinen sukunimi Geranium viittaa kurkeen perustuen kreikan geranos eli ‘kurki’ sanaan.)
Retkeilykasviossa (kasviharrastajien raamatussa) kurjenpolvien hedelmiä kuvataan näin: “Hedelmyksen kärkiosa kuivuessaan rullalle kääntyvä siemenen sinkolaite.”

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page