© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Morsinko

Isatis tinctoria

  • Nimi myös: Värimorsinko
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 40–100 cm. Varsi yläosasta runsaasti haarova, kalju, sinivihreä.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen, n. 0, 5 cm leveä; terälehtiä neljä, 3–4 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, alimmat pitkäruotisia, ruoti siipipalteinen, ylemmät varsilehdet ruodittomia, sepiviä. Lapa kalju, sinivihreä, alimpien lapa suikea, matalahampainen, ylimpien kapean pitkulainen, nuolityvinen, tav. ehytlaitainen.
  • Hedelmä: 1-siemeninen, avautumaton, soikea–vastapuikea, litteä, laidasta palteinen, 12–18 mm pitkä, riippuva litu. Lituperä ohut, n. 7 mm pitkä.
  • Kasvupaikka: Kivikkoiset, hiekkaiset ja soraiset merenrannat, rakkolevävallit, joskus tienvarret, joutomaat.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Morsinko eli ‘morsiamen kruunu’ on saanut suomenkielisen nimensä laajasta kullankeltaisesta latvakukinnostaan. Kasvi kerää katseita vielä kuihduttuaankin, törröttäessään talven merituulen tuiverrettavana ja levittäessään siemeniään sen kuljetettavaksi. Morsingon siemenet ovat arkoja pakkaselle, minkä vuoksi lajin levinneisyys Suomessa on rajoittunut rannikon leudon ilmaston piiriin. Yleisimmillään laji on Saaristomeren eteläosissa, mutta esiintyy harvinaisena aina Merenkurkun tienoille saakka. Se kasvaa aivan alkuperäisen ulkosaaristokasvin oloisena kivi-, sora- ja hiekkarannoilla; erityisen näyttävänä se rehottaa maatuvilla rakkoleväkasoilla. Morsinko saattaa hyvin ollakin luontomme alkuperäislajistoa jonkin mantereisemman ilmastokauden ajalta: ulkosaariston kuiva, aurinkoinen alkukesä ja kylmä, tuulinen talvi ovat tyypillisiä aroilmaston piirteitä, jollaisiin morsinko näyttää sopeutuneen. Sen kotikonnuksi on ehdotettu myös Mustanmeren rantojen aroja, josta laji olisi voinut kulkeutua Itämeren rannoille ihmisen mukana. Kansainvälistä kauppaa käytiin jo vuosituhansia sitten ja viikinkien muinainen vesireitti, idäntie, ulottui Venäjän jokien kautta aina Konstantinopoliin asti.

Morsinko oli aikoinaan maineikas värikasvi, josta saatiin sinistä väriainetta. Viljellyssä kasvista saatiin kerättyä lehtisatoa pari–kolme kertaa kasvukaudessa. Lehdet upotettiin veteen, jossa niistä muodostui käymisen tuloksena indigovalkoista. Veteen uuttunutta väriainetta hämmennettiin, sillä hapettuessaan väriaineen esiaste muuttui indigonsiniseksi, joka erottui sinisenä saostumana. Vesi kaadettiin pois, sininen sakka kuivattiin ja käytettiin myöhemmin vaikkapa vihollisten pelotteluun sotaisissa kasvo- ja ihomaalauksissa tai rauhanomaisemmin villan ja tekstiilien värjäykseen. Viljelykasvina morsingon syrjäytti vasta 1500-luvulla intialainen indigokasvi, josta saatiin parempaa ja halvempaa siniväriä. Morsingon viljely elpyi hetkeksi 1800-luvun alussa, kun Napoleonin sodat keskeyttivät ulkomaankaupan, mutta lopulta halpatuonti Kaukoidästä syrjäytti lajin markkinoilta. Nykyään useimmat tekstiilivärit valmistetaan synteettisesti ja luonnonvärien käyttö on suuresti vähentynyt.

Toisaalla

Morsinko on Kandassa listattu erittäin haitallisten vieraslajien luetteloon mm. tästä syystä:
“Once introduced, Dyer’s Woad can spread rapidly. A single infestation in Montana increased from 0.8 to 40.5 ha in two years. Annual losses in crop yield and range production of $2 million are attributed to the plant in northern Utah.”
Alberta Invasive Plants Council
“Alkuun päästyään morsinko voi levitä nopeasti. Yksi harmillinen kasvusto Montanassa kasvoi 0,8 hehtaarin alueesta 40 hehtaariin kahdessa vuodessa. Vuotuinen häviö morsingon leviämisalueilla Pohjois-Utahin viljapelloilla on laskettu 2 miljoonan dollarin arvoiseksi.”

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page