Mukulaleinikki illalla

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Mukulaleinikki

Ranunculus ficaria

  • Lat. synonyymi: Ficaria verna
  • Heimo: Leinikkikasvit – Ranunculaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Osa juurista nuijamaisesti turvonneita.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi pysty (joskus koheneva), haarova, kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen, 20–30 mm leveä; terälehtiä 7–12, tasasoukan suikeita, verholehtiä pidempiä. Verholehtiä 3, kellertäviä. Kukkapohjus kalju. Heteitä monta. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukat yksittäin lehtihangoissa, melko pitkäperäisiä.
  • Lehdet: Kierteisesti, pitkäruotisia. Lapa leveänpuikea–kolmiomainen, kalju, kiiltävä, herttatyvinen, mutkalaitainen–nyhälaitainen. Lehtihangoissa tavallisesti pyöreitä itusilmuja.
  • Hedelmä: Karvainen, n. 2,5 mm pitkä pähkylä, kärjessä lyhyt ota. Pähkylät usein kehittymättömiä.
  • Kasvupaikka: Purolaaksot, merenrantalehdot, rantaniityt, pensaikot, lehtoniityt, puistot, pihat. Myös koristekasvi ja viljelykarkulainen.
  • Kukinta: (Huhti–)touko(–kesä)kuu.

Mukulaleinikki on kevätkukkija, joka loistaa keväisten lehtojen kenttäkerroksessa ja joenvarsilla – juhannukseen mennessä se on kadonnut viimeisiä kalmankalpeiksi nahistuneita lehtiä lukuun ottamatta jäljettömiin. Suurimman osa vuotta mukulaleinikki viettää maan alla nuijamaiseksi turvonneina juurina, joiden muotoa kasvin tieteellinen nimi ficaria, ’viikunamainen’, kuvaa. Mukulaleinikki lisääntyy paitsi näistä mukuloista, myös alempien varsilehtien hankoihin kasvavista vaaleahkoista itusilmuista, joita keväiset tulvavedet kuljettavat ympäriinsä. Jokainen voi todeta leviämisen tehokkuuden: mukulaleinikkikasvustot värjäävät jokivarsia kullankeltaisiksi parhaimmillaan satojen metrien matkalta. Nämä kasvustot ovat usein yhtä ja samaa kloonia eli perimältään samanlaisia. Meikäläinen mukulaleinikki on menettänyt miltei täydellisesti kyvyn lisääntyä suvullisesti siemenistä, vaikka kukissa on mettä ja hyönteiset pölyttävät ne säännöllisesti. Silloinkin kun pähkylöitä syntyy, niiden itävyys jää hyvin heikoksi.

Ei sykähdyttävä kukinta toki ole mukulaleinikille pelkkä rasite: ihmissilmää viehättävää kasvia on istutettu porvareiden, pappiloiden ja tilallisten pihoihin siinä määrin, että mukulaleinikistä muodostui aikoinaan säätyläiskotien tunnus. Pihapiirien kevätkoristeeksi tuodut kasvit ovat levinneet kukkapenkeistä nurmikoille ja puistomaisiin lähimetsiin, joihin ne tuskin olisivat ilman ihmisen apua päässeet.

Mukulaleinikin nuoria, pähkinältä maistuvia lehtiä on käytetty salaateissa (ja edelleenkin villiyrttiharrastajat niitä käyttävät). Myös juurimukuloita on paahdettu ruoaksi tiettävästi jo pronssikaudella. Kansanomaisesti kasvia kutsuttiin maapähkinäksi – nykyisin nimi on varattu eteläamerikkalaiselle hernekasville, vaikka niin sanotut pähkinät ovat itse asiassa herneitä! Nykytutkimuksen mukaan mukulaleinikin mukulat ovat joissakin lähdeteoksissa ainakin lievästi myrkyllisiä, ja turvallisempaa on jättää ne syömättä ja tyytyä maapähkinähimossa eteläamerikkalaisiin paahdettuihin herneisiin. Kaikkien leinikkien lehtiä myrkytystietokeskus luonnehtii termillä ‘paikallisesti ärsyttävä kasvi’.

Pois pula ja puutteet

“Mausteeksi käytetään kukannuppuja kapriksen tapaan.”
Ote kansanhuoltoministeriön tiedoitustoimiston päällikön Untamo Utrion toimittamasta teoksesta Pois pula ja puutteet vuodelta 1943

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page