© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Murattitädyke

Veronica hederifolia

  • Alalajit: Peltomurattitädyke (ssp. hederifolia), Tarhamurattitädyke (ssp. lycorum)
  • Heimo: Ratamokasvit – Plantaginaceae
    (aiemmin Naamakukkaiskasvit – Scrophulariaceae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 10–40 cm. Varsi rento, karvainen.
  • Kukka: Teriö lähes säteittäinen, sininen–sinipunainen, tummajuovainen, 4–9 mm leveä, yhdislehtinen, 4-liuskainen, ratasmainen, lyhyttorvinen. Verhiö 4-liuskainen, liuskat puikeita, ainakin laidoilta runsaskarvaisia. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa. Kukkaperä noin tukilehden pituinen.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia. Lapa lähes pyöreä, kourasuoninen, matalaan 3–5(–7)-liuskainen, kärkiliuska muita isompi.
  • Hedelmä: Pullea, kalju kota.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, viljelymaat, satamat, lastauspaikat, pensaikot, lehtimetsät.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Murattitädyke kuuluu rentovartisten tädykkeiden ryhmään, jonka lajeilla kukat lähtevät yksittäin lehtihangoista. Muista tädykelajeista sen erottaa helposti pyöreähköjen, kourasuonisten ja liuskaisten lehtiensä perusteella. Murattitädyke on vakiintunut viljelymaiden rikkakasviksi meillä vain Ahvenanmaalla, hyvin harvinaisena sitä voi tavata Varsinais-Suomen saaristossa ja mantereelta ilmeisesti vain satunnaisesti. Laji itää yleensä jo loppukesällä tai syksyllä ja selviää leudosta talvesta ilman mitään näkyvää suojaa. Lämpimillä paikoilla se alkaa kukkia jo maaliskuussa, yleensä kukinta toki ajoittuu kevätkuukausille. Jo kesäkuussa murattitädykkeen lyhyt, kiihkeätahtinen elämä on lopuillaan ja kasvi kuihtuu pois. Monien muiden rikkaruohojen tavoin se on joustava ja voi joskus itää keväällä ja kukkia kesällä tai syksyllä.

Murattitädykkeen pieni teriö on kalvakansininen ja ihmisen silmään varsin vaatimattoman näköinen. Hyönteisiä se kuitenkin tuntuu kiinnostavan, joten ainakin välillä kukissa tapahtunee ristipölytys. Huonolla säällä kukka pysyy sulkeutuneena ilman että siementen kehitys siitä näyttäisi millään lailla kärsivän ja itsepölytys lieneekin pikemmin sääntö kuin poikkeus. Harvalukuiset, venemäiset siemenet ovat yllättävän kookkaita. Niissä on muutamien muidenkin tädykkeiden tapaan öljypitoinen lisäke houkuttelemassa muurahaisia levittämään siemeniä. Tähän leviämistapaan liittyvä sopeuma lienee myös kukkaperien kaartuminen hedelmien kypsyessä kohti maanpintaa – paremmin muurahaisten ulottuville.

Murattitädykkeestä meillä tavataan kahta alalajia; peltomurattitädyke (ssp. hederifolia) ja hennompi, kukkaperiltään pidempi ja kauttaaltaan karvaisempi tarhamurattitädyke (ssp. lycorum).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page