Tulisuolaheinä, R. thyrsiflorus Tulisuolaheinä, R. thyrsiflorus

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Niittysuolaheinä

Rumex acetosa

  • Alalajit: Niittysuolaheinä (ssp. acetosa), Lapinsuolaheinä (ssp. lapponicus)
  • Heimo: Tatarkasvit – Polygonaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varret pystyssä yksittäin–ryhminä. Varsi kalju, yleensä haaraton.
  • Kukka: Kasvi kaksikotinen, eli hede- ja emikukat eri yksilöissä. Hedekukka: Pieni, vaatimaton, noin 2–3 mm leveä. Kehä 6-liuskainen. Heteitä 6. Emikukka: Emiö 3-lukuinen. Kukinto yleisväritykseltään punertava, lehdetön, harvahaarainen, haarat edelleen haarattomia tai kertaalleen haarovia.
  • Lehdet: Ruusukelehdet melko pitkäruotisia, 2–5 kertaa leveytensä pituisia, nuolityvisiä, tyviliuskat tavallisesti ehyitä. Varsilehdet (2–4) kierteisesti, ruodittomia, lehtien tyviliuskat pitkiä. Korvaketuppi kalvomainen, ruskehtava.
  • Hedelmä: Kolmisärmäinen, tummanruskea, kiiltävä, noin 2 mm pitkä pähkylä.
  • Kasvupaikka: Niityt, pientareet, pihat, lähteiköt, lehdot.
  • Kukinta: Touko–heinäkuu (ssp. acetosa), heinä–elokuu (ssp. lapponicus).

Suolaheinät ovat kaksikotisia ja tuulipölytteisiä. Ne ovat saaneet nimensä siitä, että ne maistuvat suolaiselta tai ehkä paremminkin happamalta. Happamuus johtuu oksaalihaposta, jota on myös niittysuolaheinän lähilajilla, ahosuolaheinällä (R. acetosella). Ahosuolaheinän erottaa niittysuolaheinästä pienemmän koon ja keihästyvisten lehtiensä ansiosta. (Ahosuolaheinän tieteellinen lajinimi acetosella on acetosan diminutiivi. Acetosa perustuu latinan acetum sanaan, joka tarkoittaa etikkaa ja viittaa luonnollisesti lehtien makuun.) Niittysuolaheinää on käytetty yrttinä, vaikka suurina määrinä nautittuna oksaalihappo on myrkyllistä. Päiväperhoslajeista keto-, loisto-, luhta- ja pikkukultasiiven toukille suolaheinät ovat juuri se oikea ravintolähde.

Niittysuolaheinä on yleinen niittyjen, peltojen, pientareiden ja hakamaiden kasvi. Se on monimuotoinen ja voidaan jakaa useampaan muunnokseen ja alalajiin, joista mainittakoon nimensä mukaisesti pohjoinen lapinsuolaheinä (ssp. lapponicus). Se on nimilajia (ssp. acetosa) pidempi, moninivelisempi (kukinnon alla 4–6 niveltä, nimilajilla 3–5) ja sen ruusukelehdet ovat selvästi leveämpiä.

Tulisuolaheinä

Rumex thyrsiflorus

Aho- ja niittysuolaheiniä harvinaisempi suolaheinälajimme on silmälläpidettäväksi luokiteltu tulisuolaheinä. Se on suolaheinistä kookkain (jopa 1,2 m) ja selvästi tuuhein. Sen kukinto on kahteen kertaan haarova. Neljäs suolaheinälajimme, pohjoinen tenonsuolaheinä (R. graminifolius) on suolaheinistämme pienin ja harvinaisin.

Pohjoisen sitruuna

“Villinä kasvaneen suolaheinän maku on viljeltyjä lajeja intensiivisempi. Lempinimeltään suolaheinä on ‘pohjoisen sitruuna’. Hapokkuutensa vuoksi sen maku onkin oiva myös rasvaisille lihoille, kuten possulle ja ankalle esimerkiksi linssien kera.”
Ote Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjasta
“Kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.”
Myrkytystietokeskuksen luonnehdinta suolaheinistä

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page