© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Nuokkukarhiainen

Carduus nutans

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Karhiaiskasvit – Carduoideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–150 cm. Varsi niukkahaarainen, siipipalteinen (paitsi mykeröperä), teräväpiikkinen, seittikarvainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 2–6 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat purppuranpunaisia (harvoin valkeita), torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomut limittäin monena rivinä, kielimäisiä, pitkäsuippuisia, keskisuonellisia, piikkikärkisiä. Mykeröt yksittäin, nuokkuvia. Mykeröperät yleensä pitkiä, siipipalteettomia, tiheään vaaleakarvaisia.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia. Lapa suikea, pariliuskainen, liuskoja 6–10, kapeita.
  • Hedelmä: Pullea, lievästi käyrä, kalju, kiiltävä, vaalea, 3–5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä 13–24 mm pitkiä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Painolastipaikat, satamat, tienvarret, joutomaat. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Piikikkäät ohdakkeet ja karhiaiset ovat hyvin luonteenomaisia kasveja Välimeren rannikon lampaiden ja vuohien kaluamilla laitumilla. Nuokkukarhiainen kulkeutui sieltä purjelaivojen aikakaudella Suomeenkin vakiintuen parin Pohjanlahden sataman painolastikummuille kauaksi kotoaan. Ainut nykyisin voimissaan oleva tällainen vanha esiintymä on Porin Reposaaressa, jossa laji havaittiin ensi kerran 1870-luvun alkupuolella. Läheisessä Tahkoluodossa nuokkukarhiaista kasvoi yli 30 vuoden ajan aina aivan viime vuosiin saakka. Laji kasvoi myös useiden vuosikymmenien ajan Rauman, Kristiinankaupungin ja Oulun satama-alueilla, jossa sitä ei kuitenkaan ole enää havaittu. Toivoa sopii, että laji ilmestyy siemenpankista vaikkapa maanmuokkaustöiden yhteydessä. Maamme viimeinen nuokkukarhiaisen esiintymä on luokiteltu asuntorakentamisen takia uhanalaiseksi, mutta huolellisella suunnittelulla, kasvupaikkojen hoidolla ja yhteistyöllä asukkaiden kanssa tämä erikoisen näköinen ja hyvin koristeellinen laji säilynee luonnossamme.

Nuokkukarhiaisen harvinaistuminen on valitettavaa, sillä sen mykerökukinnot ovat kasvistomme komeimpia: läpimittaa kertyy parhaimmillaan kuusi senttiä ja painoakin niin paljon, että latva alkaa nuokkua. Vaikka kasvi kerää vuoden ajan voimia kukintaan lehtiruusukkeena, näyttävän kukinnon kasvattaminen onnistuu ilmastossamme vasta loppukesällä. Nuokkukarhiaisen saattaa sekoittaa lähinnä lähisukuisiin ohdakkeisiin, joista useimpien varsi ei ole siipipalteinen. (Nuokkukarhisella mykeröperä on siipipalteeton, muu varsi on siipipalteinen.) Selvä ero on myös pähkylän lenninhaivenessa, joka karhiaisilla on hapsihaiveninen, ohdakkeilla sulkahaiveninen.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page