© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Nurmikaunokki

Centaurea phrygia

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Karhiaiskasvit – Carduoideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vahva.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varsi pysty, haaraton–latvasta niukkahaarainen, mykerön alta paksu, harvaan lyhytkarvainen, hieman karhea.
  • Kukka: Kukat muodostavat 3–4,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröjä. Mykerön kukat sinertävänpunaisia, laitakukat neuvottomia, vinon suppilomaisia, kärjestä liuskaisia; kehräkukat torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto tynnyrimäinen, kehtosuomut limittäin monessa rivissä, tyviosa vihreä, kärkilisäke tummanruskea–musta, pyöreähkö tai pitkulainen, kampamaisesti ripsiliuskainen, rihmamainen kärki usein alaviisto. Mykeröt tav. yksittäin latvahaarojen kärjessä.
  • Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia. Lapa leveänsuikea–suikea, säännöllisen hammaslaitainen, ei liuskainen.
  • Hedelmä: Litteähkö, kellanvalkea, 3–4 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä lyhyitä sukasia.
  • Kasvupaikka: Niityt, ahot, pellonreunat, pientareet, metsänreunat, avoimet lehtometsiköt.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Nurmikaunokki on luonnossamme itäinen tulokas, jonka kasvupaikat ovat vanhan maatalouden perua. Hämeen ja etenkin Savo–Karjalan laajalti ja pitkään kasketuilla mailla – suomalaisella ydinalueellaan – nurmikaunokki tulee vastaan aika usein pientareilla, kuivahkoilla niityillä ja ahoilla. Se sinnittelee myös nuorten metsien aukkoisissa laitaosissa ja valoisissa lehtometsissä. Viimeisetkin kaskiahot ja -koivikot alkavat sulkeutua, mikä tullee näkymään lajin harvinaistumisena. Itä-Euroopasta Länsi-Siperiaan levinneisyytensä ulottava nurmikaunokki vaikuttaisi lisäksi suosivan mantereista ilmastoa – tai karttavan rannikon läheisyyttä, miten vain asian haluaa ilmaista. Kaunokit ovat kautta aikojen olleet suosittuja puutarhan aurinkoisten ja ehkä hieman kuivahkoidenkin osien koristuksia. Useimmiten perennoina kasvatetaan eksoottisia lajeja, mutta nurmikaunokki ja muut kotimaiset lajimme ansaitsisivat kyllä nykyistä enemmän huomiota mainioina kukkaniittykasveina.

Suomessa esiintyy vakinaisesti kolme sinipunakukkaista kaunokkilajia. Ne voidaan varmimmin erottaa toisistaan mykeröiden kehtosuomujen kärjessä olevan lisäkkeen ulkonäön perusteella – ketokaunokki (C. scabiosa) tosin erottuu helposti jo liuskaisten lehtiensä puolesta. Nurmikaunokilla kehtosuomun kärkilisäke on tavallisesti musta ja kampamaisesti ripsiliuskainen. Ahdekaunokin (C. jacea) kehtosuomujen kärkilisäke on ruskea, kalvomainen ja risalaitainen. Lajit suosivat samantapaisia avoimia, rehevähköjä ja kuivahkoja kasvupaikkoja, mutta kaksikkoa ei usein tapaa yhdessä, sillä ahdekaunokin levinneisyys painottuu länteen ja etenkin lounaaseen. Missä ahdekaunokki on yleinen, nurmikaunokki on varsin niukka ja puuttuu laajoilta alueilta kokonaan. Paikoin luonnossamme tavattavan mustakaunokin (C. nigra) kehtosuomujen kärkilisäke on samantapainen kuin nurmikaunokilla, mutta sen mykeröissä ei ole lainkaan isoja, suppilomaisia laitakukkia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page