© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Nurmikohokki

Silene vulgaris

  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–80 cm. Monivartinen, varsi koheneva–pysty, kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen–hieman vastakohtainen, valkoinen, n. 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, tav. syvään 2-liuskaisia (joskus matalaan liuskaisia; var. littoralis). Lisäteriö epäselvä. Verhiö yhdislehtinen, pullea, 5-liuskainen, verkkosuoninen, kalju. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 3-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto tav. 20–50-kukkainen (joskus kukkia vain 3–15; var. littoralis); kukat nuokkuvia, kukinnon ylimmät tukilehdet kalvomaisia.
  • Lehdet: Vastakkain, tyvilehdet ruodillisia, varsilehdet ruodittomia. Lapa tyvilehdissä leveänsoikea, varsilehdissä puikeansoikea–leveänsoikea (joskus kapeanpuikea–lähes tasasoukka ja paksuhko; var. littoralis), kalju, vahapeitteinen, sinivihreä.
  • Hedelmä: Pallomainen, paksuseinäinen, kellertävä, 6-hampaisesti aukeava, 8–9 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Rinneniityt, kedot, pihat, kylvönurmet, pellot, pientareet, tienvarret, joutomaat, merenrannat ja rantakallioiden raot.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Nurmikohokin silmiinpistävän pullea verhiö lienee antanut suomenkielisen nimen koko kohokkien suvulle: sehän on kuin ilmetty mato-ongen koho. Se on kirvoittanut kansan suussa joukon muitakin nimityksiä, kuten kupuheinä, rakkoheinä, säkkiheinä, pullokukka ja siitä johdettu juoponkukka. Nimitys paukkukukka tulee siitä, että verhiö poksahtaa, jos sen suun sulkee ja sitten puristaa pullean osan sormiensa välissä äkisti kasaan.

Nurmikohokin omimpia kasvupaikkoja ovat kuivahkot niityt, pientareet, joutomaat ja nurmet. Kuivuudelta sitä suojaa sinivihreä vahapeite, lisäksi juuret tunkeutuvat vedenhakuun syvälle maaperään. Pullean verhiön sisään jäävä ilmakerros eristänee kukan herkimpiä sisäosia kuumuudelta. Kukan terälehdet voivat päivällä menettää nestejännityksensä ja nuutua, mutta illalla ne palautuvat ennalleen ja alkavat erittää miellyttävää, neilikkaa muistuttavaa tuoksua. Nurmikohokki kiinnostaa varsinkin yöperhosia, mutta houkuttelee mesiaterialle myös pieniä kovakuoriaisia, kukkakärpäsiä ja mehiläisiä.

Ammoisina aikoina ihmisen mukana kaikkialle sisämaahan levinneen ahonurmikohokin (var. vulgaris) lisäksi Suomenlahden sora-, somerikko- ja kivikkorannoilla kasvaa alkuperäiskasvina nurmikohokin merenrantamuoto, suomenlahdennurmikohokki (var. littoralis), jonka varret ovat kohenevia ja yleensä hieman pienempiä, lehdet hieman möyheitä, kukkia on vähemmän ja terälehdet vain vähän liuskoittuneet. Suomen etelärannikon lisäksi sitä tavataan vain Viron ja Venäjän puoleisilla Suomenlahden rannikoilla. Pohjanlahden puolella sen paikan ottaa merikohokki (S. uniflora), jota ei puolestaan kasva lainkaan Suomenlahdella; Lounaissaaristossa lajit kohtaavat. Merikohokki on kasvutavaltaan nurmikohokkia matalampi ja rennompi, sen kukat ovat yksittäin tai parin ryhminä ja terälehtien välissä on selvät lisäteriösuomut.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page