© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Nyylähaarikko

Sagina nodosa

  • Alalajit: Etelännyylähaarikko (ssp. nodosa), Pohjannyylähaarikko (ssp. borealis)
  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 5–20(–25) cm. Varsi rento–pysty, niukkahaarainen, kalju (ssp. borealis_) tai nystykarvainen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen–punertava, 8–10 mm leveä; terälehtiä 5, n. 2–3 kertaa verholehtien pituisia, 3–6,5 mm pitkiä. Verholehtiä 5, usein punertavia. Heteitä tav. 10 (joskus 8 tai 11). Emiö yhdislehtinen, 5- tai harvoin 4-vartaloinen ja -luottinen. Kukat yksittäin tai harvalukuisina ryhminä. Nuput pallomaisia.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varressa vastakkain, ruodittomia, pareittain yhdistyvisiä, ylöspäin pieneneviä, ylimpien lehtihangat itusilmuisia. Lapa rihmamainen, ehytlaitainen, kalju, joskus möyheä.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen, kellanharmaa, 5- tai harvoin 4-liuskaisesti avautuva kota.
  • Kasvupaikka: Soraiset ja hiekkaiset merenrantaniityt, rantakalliot ja rantanurmet, joskus järvenrannat, kuivat kalkki- tai serpeentiinikalliot, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Matalan maanmyötäinen ja hento nyylähaarikko ei tule toimeen sulkeutuneessa kasvillisuudessa. Se on kuitenkin löytänyt sijansa merenrantojen kallionraoista ja kivennäismaataskuista, joita jäiden ja tyrskyjen kulutus pitää avoimina. Laji on voittopuolisesti saariston kasvi, mantereella sen tapaa lähinnä suojattomimmilta rannoilta.

Merenkäyntiä vastaan nyylähaarikko suojautuu neulasmaisen kapeilla lehdillä ja syvään ulottuvalla juuristolla. Joskus jää tai myrsky saattaa katkoa sen kukkavarret, mutta tiiviin alustanmyötäinen lehtiruusuke yleensä säästyy luonnonvoimilta kasvattamaan korvaavia versoja. Huonolla säällä nyylähaarikko sulkee kukkansa, jolloin koko kasvia voi olla vaikea nähdä. Kun valkoiset terälehdet avautuvat täyteen leveyteensä, kukat näyttävät kasvin yleiseen hentouteen ja ympäristön karuuteen nähden jopa suhteettoman suurilta. Kukissa käy niukasti hyönteisiä, lähinnä kärpäsiä ja mehiläisiä, joten itsepölytys lienee yleistä. Siementen lisäksi laji lisääntyy kasvullisesti ylempien lehtihankojen itusilmuista, jotka emokasvista irrottuaan kehittyvät uusiksi yksilöiksi. Joskus ne itsenäistyvät vasta emokasvin kuoltua. Itusilmujen tiiviit, sipulimaiset lehtikimput tekevät versosta hauskan solmuisen näköisen ja ovat antaneet aiheen myös kasvin suomenkieliselle nimelle.

Ehdoton merenrantakasvi ei nyylähaarikkokaan ole. Sisämaassa on kourallinen hajaesiintymiä Etelä- ja Keski-Suomen järvien rannoilla, Lapissa järvenrannoilla ja jokivarsilla. Laji kasvaa myös kalliokasvina Lohjan kalkkikivillä ja Kaavin ultraemäksisillä kallioilla. Paikoin teollisuusalueiden hiilijäte tarjoaa nyylähaarikolle sopivat vihamieliset olosuhteet. Monet muutkin kohokkikasvien heimon jäsenet tunnetaan taipumuksistaan sopeutua erikoisiin kasvualustoihin. Nyylähaarikolla ei ole erityistä emäksisen alustan serpentiinimuotoa, mutta lajinsisäistä vaihtelua kyllä esiintyy: Alalaji, jota tavataan paikoin myös pohjoisemmassa Suomessa, pohjannyylähaarikko (ssp. borealis) on Keski- ja Etelä-Suomessa tavattavaa merenrantamuotoa, etelännyylähaarikkoa (ssp. nodosa) harvakukkaisempi, pienempi ja itusilmuisempi. (Etelännyylähaarikolla on yhdessä varressa jopa 20 kukkaa, pohjannyylähaarikolla yleensä alle 10.) Alalajien välimuodot ovat yleisiä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page