© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ojatädyke

Veronica beccabunga

  • Heimo: Ratamokasvit – Plantaginaceae
    (aiemmin Naamakukkaiskasvit – Scrophulariaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–60 cm. Varsi rento–koheneva, nivelistä juurehtiva, mehevä, kalju.
  • Kukka: Teriö lähes säteittäinen, sininen ja tummajuovainen, 5–7 mm leveä, yhdislehtinen, 4-liuskainen, ratasmainen, lyhyttorvinen. Verhiö 4-liuskainen, liuskat kaljuja. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto lyhyt, harsu lehtihankainen terttu. Kukkaperä tukilehteä lyhyempi.
  • Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia. Lapa pitkänpyöreä–puikea, pyöreäkärkinen, möyheä, laita ehyt tai hienosahainen.
  • Hedelmä: Lähes pallomainen, matalaan lanttokärkinen, 2,5–4 mm pitkä, kalju, ruskea kota.
  • Kasvupaikka: Purot, ojat, lammikot, lähteiköt, kaivannot.
  • Kukinta: Kesä–syyskuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Ojatädyke on luonnossamme melkoinen harvinaisuus. Ahvenanmaalla se on yleisehkö, mutta muualla esiintymiä on vähän. Lajia kannattaa etsiä ennen muuta rehevien ojien varsilta. Otollisimpia paikkoja ovat äskettäin ruopatut tai muuten myllätyt penkat, sillä heikkona kilpailijana laji hyötyy kasvipeitteen rikkoutumisesta.

Märkiin olosuhteisiin erikoistuminen näkyy ojatädykkeen turpeasta varresta ja möyheistä lehdistä. Kukat paljastavat sen kuitenkin tädykkeeksi: teriön liuskoja on neljä, väritys on lilansininen ja heteitä on vain kaksi. Auringonpaisteella kukka levittäytyy litteäksi houkuttelemaan mehiläisiä ja kukkakärpäsiä, mutta kostealla säällä se on vain puoliksi auki ja ilmeisesti itsepölyttyy. Ojatädyke lisääntyy myös suvuttomasti: tyvelle kehittyvät sivuversot irtoavat ja kelluvat omille teilleen kasvukauden aikana tai viimeistään pääverson kuollessa. Laji on arveltu mantereella muinaistulokkaaksi, mutta on mahdollisuuksien rajoissa, että se olisi elellyt jossain Uudellamaalla ennen ihmistäkin. Ainakin nykyisin ihmistoiminta on kasvin menestymiselle tärkeää: täysin rauhoitettuina sen mielikasvupaikat kasvavat ennen pitkää umpeen ja ojatädyke häviää. Toisaalta, on ihminen hyödyntänytkin ojatädykettä: verson etummaisia, vihreinä ja elinvoimaisina säilyviä osia on syöty keripukkia vastaan pitkin talvea ja etenkin keväällä sellaisenaan tai sekoitettuna salaattiin. Sitä on kokeiltu rohdoksikin virtsateiden tulehduksiin, luultavasti ilman mainittavaa menestystä. Lajin pullean pallomainen hedelmä lienee ollut taikauskoisen kansan keskuudessa riittävä ennusmerkki lajin käyttökelpoisuudesta näiden vaivojen rohdoksi.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page