© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Otavalvatti

Sonchus asper

  • Alalajit: Viherotavalvatti (ssp. asper), Sineotavalvatti (ssp. glaucescens)
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varsi haarova, ontto, kalju (joskus yläosasta nystykarvaisia). Maitiaisnestettä runsaasti.
  • Kukka: Kukat muodostavat 1,5–2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat vaaleankeltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja (35–45 kpl) limittäin 3 riviä, vihreitä. Mykeröt huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ruodit kourumaisia, palteisia, palle otahampainen, varsilehdet ruodittomia, sepiviä, pyöreähköt tyviliuskat ympäröivät vartta. Lapa tav. puikea, herttatyvinen pyörein tyviliuskoin, kalju, jäykkä, kova, kiiltävän tummanvihreä, laidasta piikkiotainen, nirhahampainen (var. asper) tai joskus liuskainen (var. pungens).
  • Hedelmä: Litteä, siipipalteinen, sileäharjuinen, ruskea, 2–3 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, pihat, maakasat, viljelysmaat (usein myös pelloilla), asumusten liepeet, joutomaat, satamat.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Otavalvatti on melko vaatelias, muhevien paikkojen kasvi. Useimmiten sen tapaa navetantakusilta, komposteilta, puutarhoista ja taajamista. Se voi kasvaa myös rikkaruohona juuresmailla, mutta usein yksittäin viljelyä pahemmin haittaamatta. Otavalvatti on kasvanut niin pitkään ihmisen rikkaruohona, että sen alkuperäinen levinneisyys on hämärtynyt. Suomeenkin laji on tullut ihmisten mukana, eikä se menesty kulttuuriympäristön ulkopuolella luonnonkasvillisuuden joukossa. Joskus sitä on sentään tavattu merenrannan maatuvilta levävalleilta, mutta silloinkin asutuksen lähituntumasta. Lajin levinneisyys painottuu maamme lounaisosaan, joskin liikenteen mukana kulkeutuneena satunnaisena tulokkaana sitä on tavattu jopa Lapista. Suomessa vallitsevan lajin ehytlehtisen nimimuunnoksen (ssp. asper var. asper) lisäksi etenkin kaupungeissa voi tavata lehdiltään epätasaisesti isohampaisen tai jopa liuskaisen muunnoksen (ssp. asper var. pungens).

Otavalvatin lähisukulaisen kaalivalvatin (S. oleraceus) vaatimukset ovat niin samantapaiset, että ne muistuttavat levinneisyydeltään toisiaan ja kasvavat usein lähekkäin tai jopa vierekkäin. Kaalivalvatti välttelee peltoja ja on siksi näistä kahdesta hieman harvinaisempi. Otavalvatin erottaa sukulaisestaan tiheään piikkiotaisista lehdistään: kaalivalvatin lehdet ovat odattomia tai korkeintaan pieniotaisia. Pisteliään piikkisen ulkonäkönsä takia kansa on nimittänyt otavalvattia maito-ohdakkeeksi. Sen piikit ovat kuitenkin ohdakkeiden (Cirsium) piikkejä huomattavasti kesympiä ja viimeistään mykeröitä tarkastelemalla ero on selvä: sikurikasveihin kuuluvien valvattien mykerössä on vain kielimäisiä kukkia, asterikasveihin kuuluvilla ohdakkeilla puolestaan torvimaisia. Ohdakkeilla ei myöskään ole maitiaisnestettä, kun taas valvattien varren katkaisukohdasta pursuaa runsaasti maitomaista eritettä. Ota- (ja myös kaali)valvatti kuuluuu villiyrttiharrastajien lajilistalle – hyödynnettäviä osia ovat lehdet ja varret.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page