Ruijanpahtahanhikki Ruijanpahtahanhikki Ruijanpahtahanhikki

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pahtahanhikki

Potentilla nivea

  • Alalajit: Pahtahanhikki (vuoripahtahanhikki, ssp. nivea), Ruijanpahtahanhikki (ssp. chamissonis)
  • Heimo: Ruusukasvit – Rosaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
  • Korkeus: 5–20 cm (ssp. nivea) tai 15–30 cm (ssp. chamissonis). Varsi koheneva, (kähärä)karvainen, usein punertava.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen, 1–2 cm leveä; terälehtiä viisi, 6–9 mm pitkiä, hieman verhiönliuskoja pitempiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen. Heteitä 10–30. Emiö erilehtinen, emejä paljon. Kukinto kapea, 2–8-kukkainen huiskilo.
  • Lehdet: Tyvellä ruusukkeena, varrella kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, tav. 3- (joskus 5-) lehdykkäinen, päätölehdykkä joskus perällinen (ssp. chamissonis). Lehdykät soikeita–vastapuikeita, tyveen asti lyhyt- ja tylppähampaisia, hampaita 9–13 (ssp. nivea) tai pitkä- ja suippohampaisia, hampaita 5–9 (ssp. chamissonis), päältä vihreitä, alta tiheään valkokarvaisia.
  • Hedelmä: Matalaotainen pähkylä, joita monta yhdessä.
  • Kasvupaikka: Tunturien ja rotkolaaksojen kalliopengermät, louhikot, jyrkät pahdat, vyörysoraikot. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Pahtahanhikki (myös ruijanpahtahanhikki) on silmälläpidettävä ja rauhoitettu koko Suomessa.

Pahtahanhikki on Suomessa levinneisyydeltään kaksijakoinen: se kasvaa Pohjois-Lapin tuntureiden paljakoilla, mutta sillä on erillinen esiintymä Kuusamon rotkolaaksojen seinämillä. Jääkauden jälkeen pahtahanhikki seurasi muiden tundrakasvien tapaan vetäytyvää jäänreunaa ja asutti jäätikön alta paljastuvan maankamaran. Metsien ja soiden vallatessa tilaa jääkauden päätyttyä kasvi vetäytyi yhä pohjoisemmaksi ja on onnistunut säilymään etelämpänä vain erityisen suotuisissa paikoissa. Oulankajoen ja Kitkajoen laaksojen seinämillä ja vuomissa on säilynyt useita muitakin kasviharvinaisuuksia elävinä muistomerkkeinä kymmenentuhatta vuotta sitten vallinneesta tundravaiheesta.

Pahtahanhikki lisääntyy apomiktisesti eli siemenistä mutta ilman hedelmöitystä, jolloin syntyvät jälkeläiset ovat emoyksilön kaltaisia. Apomiktisesti lisääntyville kasveille on tyypillistä suuri määrä toisistaan vähän eroavia, mutta erillisinä pysyviä linjoja, pikkulajeja. Välillä pahtahanhikki on pilkottu useaksikin lajiksi, nykyisin pikkulajit käsitellään yleensä yhden monimuotoisen lajin alalajeina. Suomessa laaja-alaisin nimialalaji vuoripahtahanhikki (ssp. nivea) kasvaa Kuusamon rotkolaaksoissa, läheisillä Takkaselkätuntureilla, Käsivarren suurtuntureilla ja Utsjoen Kevojoen kanjoneissa.

Ruijanpahtahanhikki

Potentilla nivea ssp. chamissionis, myös Potentilla chamissionis

Ruijanpahtahanhikkia kasvaa Kuusamossa, muutamassa paikassa Käsivarren suurtuntureilla ja Utsjoella. Myös ruijanpahtahanhikki on kalkinsuosija. Se on (vuori)pahtahanhikkia jonkin verran suurempi ja sen lehtiruodit ovat suorakarvaiset, (pahtahanhikilla kähäräkarvaiset). Ruijanpahtahanhikin lehdykät ovat selvästi kapeamman soikeat, harvempi- ja terävämpihampaiset. Paikoin molemmat kasvavat rinta rinnan. Joskus yksilöiden määrittäminen (ala)lajilleen tuottaa vaikeuksia, sillä niissä on sekä vuori- että ruijanpahtahanhikin piirteitä. Samoilla paikoilla tavattavan, monin verroin yleisemmän keväthanhikin (P. crantzii) lehdet eivät ole alapuolelta huopakarvaisia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page