© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Papelorikko

Saxifraga granulata

  • Heimo: Rikkokasvit – Saxifragaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 15–40 cm. Varsi vähälehtinen, nystykarvainen, tyvessä pallomaisia, vaaleanpunaisia itusilmuja.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 2–3 cm leveä; terälehtiä viisi, 9–16 mm pitkiä, 3–4 kertaa verhiön pituisia. Verholehtiä 5, nystykarvaisia. Heteitä 10. Emiö tyvestä yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto harsu, 3–10-kukkainen huiskilo. Kukka tuoksuva.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja kierteisesti varren alaosassa, ruusukelehdet pitkäruotisia, ylimmät varsilehdet lähes ruodittomia. Lapa lähes pyöreä–munuaismainen, isonyhäinen–lähes ehyt, paksuhko, harvakarvainen.
  • Hedelmä: 2-osainen munamainen kota.
  • Kasvupaikka: Kalliorinteet, kedot, lehto- ja laidunniityt, soraikot, satamapaikat.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Papelo lienee useimmille nykysuomalaisille outo kapine: entisaikaan sillä tarkoitettiin puupalikkaa, jonka ympärille lanka pitsin nypläyksessä kierrettiin. Papelorikon nimessä se viittaa kasvin tyvelle muodostuviin vaaleanpunertaviin itusilmuihin. Niihin perustuu myös papelorikon tieteellinen lajinimi granulata, ’jyväsellinen’. Rikkojen tieteellinen sukunimi Saxifraga tarkoittaa suoraan suomennettuna kallionmurtajaa. Nimen on arveltu johtuvan kasvien perinteisestä rohdoskäytöstä: rikkouutteella yritettiin särkeä sappi- ja munuaiskiviä. Ainakin papelorikolla uskottiin olevan tällaisia voimia ja sen itusilmuja käytettiin lääkkeeksi. Yhtä hyvin nimen voisi selittää viittaavan rikkojen tyypillisiin kasvupaikkoihin: papelorikkokin kasvaa usein kallioilla aivan olemattoman ohuella maakerroksella.

Papelorikko kukkii alkukesällä sulamisvesien kosteuden turvin. Kukinnan jälkeen kasvi kuolee jättäen jälkeensä vain itusilmut. Keskikesän helteillä lajin suosimat kasvupaikat kuivuvat usein karrelle ja papelorikot ovat lepotilassa, mutta loppukesällä ja syksyllä itusilmut kehittyvät lehtiruusukkeiksi, jotka kukkivat seuraavana kesänä tai joskus vasta kerättyään yhden kasvukauden ajan voimia. Komeasta kukinnasta huolimatta papelorikon siementuotanto jää usein vaatimattomaksi ja itusilmut ovat sen pääasiallisia lisääntymiselimiä. Niiden avulla laji levittäytyy tehokkaasti: itusilmuja kulkeutui vajaalastisiin purjealuksiin lastatun painolastimaan mukana meikäläisiin satamiin jo ammoin ja niin papelorikko rantautui maahamme. Vakiintumaan se on onnistunut lounaiseen Suomeen ja vain Ahvenanmaan pääsaarilla sitä voisi luonnehtia yleiseksi.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page