© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Peltorasti

Anchusa arvensis

  • Heimo: Lemmikkikasvit – Boraginaceae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho. Pääjuuri lyhyt, suora.
  • Korkeus: 15–40 cm. Varsi haarova, liereähkö–särmikäs, karheakarvainen.
  • Kukka: Teriö ratasmainen–kellomainen, hieman vastakohtainen, 4–6 mm leveä, vaaleansininen, yhdislehtinen, 5-liuskainen. Teriön torvi verhiön mittainen, käyrä, nielussa kookkaita, valkoisia kyhmyjä. Verhiö tyveen asti 5-liuskainen, tiheään karvainen. Verhiön liuskat suippoja, teräväkärkisiä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukinto alussa tiheä, myöhemmin pitenevä yksihaarainen viuhko eli kiemura, kaikki kukat tukilehdellisiä.
  • Lehdet: Kierteisesti. Tyvilehdet ruodillisia, ruodit siipipalteisia, varsilehdet ruodittomia, leveästi kiinnittyviä. Lapa pitkänomainen, kapeanpuikea, mutkalaitainen, matalaan hammaslaitainen, molemmin puolin karvainen.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) soikeita, lyhytsuippuisia, ruskeita, nystermäpintaisia, n. 3 mm pitkiä.
  • Kasvupaikka: Viljapellot, puutarhat, tienvarret, joutomaat, satamat.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Peltorasti on rikkakasvi, joka on ihmisen ja maanviljelyn mukana levinnyt alkuperäisiltä kasvupaikoiltaan Mustanmeren ympäristöstä länteen päin ja lopulta saavuttanut myös Suomen (luokitellaan muinaistulokkaaksi). Lajin verraten isot hedelmykset ovat alun perin sopeutuneet muurahaislevitykseen, mutta leviävät hyvin myös viljan epäpuhtautena. Meillä lajin voi löytää yhtä hyvin vilja-, peruna- tai kesantopellosta, nykyään tosin useammin puutarhoista, tienvarsilta, ratapihoilta tai joutomailta. Peltorasti ei ole mitenkään nirso kasvupaikkansa suhteen, mutta näyttäisi viihtyvän parhaiten kuivahkoilla kivennäismailla. Alkujaan se on ollut meillä tiheimmin asuttujen viljelyseutujen kasvi, ns. vanhan kulttuurin seuralainen. Laji on nykyisin selvästi harvinaistunut, todennäköisesti maatalouden tehostuneiden menetelmien seurauksena. Monilla entisillä kasvupaikoilla muhii maaperässä kuitenkin luultavasti yhä peltorastin kivikovia siemeniä odottamassa sopivia itämisoloja. Maan myllääminen saattaa herättää uinuvat siemenet ja pian mullos kukkii peltorastia, muistuttaen paikalla ammoin sijainneista viljelyksistä. Vihannesmaalle, nurmikolle tai kukkapenkkiin ilmestyvä peltorasti kannattaa jättää kitkemättä: huomaamattomana ja yksivuotisena rikkana siitä tuskin aiheutuu riesaa; sen sijaan se tuo oman lisänsä luonnon monimuotoisuuteen ja kertoo omalla tavallaan myös ihmisen vaiheista Suomessa.

Peltorastin erottaa lähisukulaisestaan rohtorastista (A. officinalis) käyrän teriönsä ja pienempien ja vaaleampien kukkiensa perusteella, lemmikeistä (Myosotis) puolestaan mutkalaitaisista lehdistään ja tukilehdellisistä kukinnoistaan.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page