Tahmavillakko (S. viscosus), kalliovillakko (S. sylvaticus) ja peltovillakko (S. vulgaris)

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Peltovillakko

Senecio vulgaris

  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Asteroideae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–40 cm. Varsi haaraton–epäsäännöllisesti haarova, särmikäs, tav. turpeahko, tav. niukkakarvainen–kalju, alhaalta usein punasävyinen. Tuoksuton.
  • Kukka: Kukat muodostavat 4–5 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia mykeröjä. Mykerön kukat keltaisia, laitakukat tav. puuttuvat (harvoin kielimäisiä, pian alaspäin kääntyviä), kehräkukat torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto lieriömäinen, kehtosuomuja 1 rivi, suikeita, tav. kaljuja, kalvolaitaisia, vihreitä, mustakärkisiä; ulkosuomuja kehdon tyvellä 8–10, pieniä, kolmiomaisen suikeita, näkyvästi mustakärkisiä. Mykeröt tiheän huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, alemmat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, sepiviä. Lapa pariliuskainen, paksuhko, tav. kiiltävä, harvakarvainen–kalju, liuskat hammaslaitaisia.
  • Hedelmä: Lieriömäinen, harjuinen, tummanruskea, 1,5–2 mm pitkä pähkylä, jonka uurteet hennosti myötäkarvaisia. Pähkylän kärjessä helposti irtoavia, valkeita hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Viljelymaat, pihat, puutarhat, kukkapenkit, maakasat, joutomaat, tienvarret, merenrannat.
  • Kukinta: Kesä–lokakuu.

Villakoiden suku on suuri ja yksi kasvikunnan monimuotoisimpia. Siihen kuuluu niin trooppisen Afrikan vuoristojen tönkkörunkoisia puita ja jättimäisen kaalinpään näköisiä kummajaisia kuin arkisen vaatimattomia rikkaruohojakin. Melko tavanomaisen näköinen peltovillakko ei useimmiten herätä ihmisten huomiota. Pienikokoisena ja heikkona kilpailijana se tukahtuu helposti muun kasvillisuuden joukkoon. Nämä puutteensa kasvi korvaa kolonisoimalla vauhdikkaasti paljaat maalaikut. Se kehittää vuoden aikana jopa kaksi sukupolvea: kukinta jatkuu koko kesän ja etelässä voi leutoina, vähälumisina talvina löytää mykerönsä vasta-avanneita peltovillakoita pitkälle talveen. Vallitsevan itsepölytyksen takia näistä mattimyöhäisistäkin kehittyy pähkylöitä, vaikka pölyttäjähyönteiset olisivat talvehtimassa.

Peltovillakon vuotuinen siementuotanto kohoaa kunnioitettavaan 1500–7000 siemeneen. Aluksi mykeröä suojaavat kehtosuomut ovat tiiviisti kukkien myötäisiä ja kehto on kapeimmillaan yläosastaan. Pähkylöiden kypsyessä kehtosuomut kääntyvät alaspäin, jolloin kypsyneet pähkylät pääsevät helposti tuulen vietäviksi. Kevyinä ja haivenellisina ne leviävät ilmavirtausten mukana tehokkaasti pitkiäkin matkoja. Liikenteen viiman vietävänä laji on levinnyt valtateiden varsia pitkin asutuskeskuksesta toiseen ja kasvaa Suomessa Oulun tienoilla asti, sitä pohjoisempana se on harvinainen. Peltovillakko suosii reheviä ja multavia, typpipitoisia paikkoja. Se viihtyy erityisesti kasvipeitteeltään aukkoisilla ja valoisilla kasvupaikoilla, joissa maaperää on muokattu. Puutarhurin kiusaksi kuvaus sopii hyvin taimistoihin, puutarhoihin ja kukkapenkkeihin. Peltovillakon saattaa kyllä tavata kaukanakin ihmisasutuksesta, jos riittävän muheva kasvupaikka löytyy. Laji on edelleen leviämässä ja runsastumassa maassamme.

Peltovillakko muistuttaa hieman Etelä-Suomen kallioilla ja muuallakin tulokkaana kasvavaa kalliovillakkoa (S. sylvaticus) sekä levinneisyydeltään samantapaista, ratapenkereillä ja tienvarsilla kasvavaa tahmavillakkoa (S. viscosus). Näillä molemmilla on kuitenkin kapean kielimäisiä, usein kokoon kiertyneitä laitakukkia, jotka peltovillakolta yleensä puuttuvat. 

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page