Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Persianjättiputki
Heracleum persicum
- Lat. nimi myös: Heracleum laciniatum
- Heimo: Sarjakukkaiskasvit – Apiaceae (Umbelliferae)
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
- Korkeus: 150–200 cm. Usein monivartinen, varsi karheakarvainen, tyveltä kauttaaltaan punaruskea, jopa 50 mm paksu, ontto, nivelkohdissa väliseinät. Aniksenhajuinen.
- Kukka: Teriö säteittäinen (laitakukat hieman vastakohtaisia ja suurempia), valkoinen, 15–30 mm leveä; terälehtiä 5, syvään lovipäisiä. Verhiö surkastunut. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja (20–)50–85. Pääsarjan suojuslehti aikaisin variseva, pikkusarjojen 10–18 suojuslehteä pysyvät.
- Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen. Lapa leveyttään pidempi, alta tiheäkarvainen, päältä kalju, parilehdykkäinen, lehdyköitä 5(–7). Lehdykät isoja, lyhyt- ja leveäliuskaisia, tylppähampaisia.
- Hedelmä: Leveän vastapuikea, 2-lohkoinen, matalahkoharjuinen, 7–8 mm pitkä lohkohedelmä, öljytiehyet vain hiukan nuijamaiset.
- Kasvupaikka: Asumusten lähimaastossa. Myös koristekasvi.
- Kukinta: Heinä–syyskuu.
Persianjättiputki ei missään tapauksessa ole alkuperäinen suomalainen laji, mutta juuri muuta varmaa sen alkuperästä ei osatakaan sanoa. Laji lienee alunperin kotoisin Lähi-idästä, jostain Kaukasian eteläpuolelta, mutta levinnyt koristekasvina Pohjois-Eurooppaa myöten. Harvinaisen näyttävä kasvi jättiputki onkin, mutta sopii korkeintaan pihan syrjäisten osien koristukseksi. Jättiputkien karvoissa on myrkyllisiä aineita, jotka yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttavat ihoon vaikean, hitaasti paranevan ihottuman. Jos kasvin nestettä joutuu iholle, se täytyy pestä välittömästi vedellä ja saippualla. Altistuksen jälkeen tulee auringossa oleskelua välttää ainakin viikon ajan. Lapsille kasvi voi olla suorastaan vaarallinen, sillä suuret lehdet houkuttelevat esimerkiksi piiloleikkeihin.
Persianjättiputki leviää hanakasti viljelypaikan lähimaastoon kosteille ja ravinteisille paikoille. Varsinainen maanvaiva siitä on tullut etenkin Pohjois-Norjassa. Maailmalla laji tunnetaan laajalti nimellä Tromso Palm, ’tromssanpalmu’, sillä Tromssan kaupungissa sitä on nykyisin miltei joka pihassa. Hyvänä kilpailijana laji saattaa muodostaa yhtenäisiä jättiputkiviidakoita, jotka tukahduttavat kaiken muun kasvillisuuden. Jättiputken siemenissä on aineita, jotka estävät muiden kasvien kasvua ja saattavat lopulta tappaa kilpailijat itävän jättiputken ympäristöstä. Suomessa tehdään aktiivista torjuntatyötä, etteivät jättiputket villiytyisi riesaksi asti. Jos jättiputken haluaa puutarhaansa, täytyy huolehtia, ettei se lähde omille teilleen. Kukkavarret on parasta leikata heti kukinnan päätyttyä, vaikka laji olisikin näyttävä talventörröttäjä.
Jättiputkien erottaminen toisistaan ei ole helppoa – persianjättiputken nimellä kutsutaan useita eri lajeja. Toinen yleinen jättiputkilajimme, kaukasianjättiputki (H. mantegazzianum) on usein vielä kookkaampi, mutta yleensä yksivartinen ja korkeintaan kerran kukkiva. Hyviä tuntomerkkejä on varren tyven värityksessä ja lehtien karvaisuudessa, mutta paras tuntomerkki lienee lehdyköitten liuskojen muoto.
