Campanula glomerata 'Superba'

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Peurankello

Campanula glomerata

  • Heimo: Kellokasvit – Campanulaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, paksu.
  • Korkeus: 20–80 cm. Varsi haaraton, matalasärmäinen, alhaalta lähes liereä, harvakarvainen–lähes kalju, usein tumman punaruskea.
  • Kukka: Teriö kellomainen, puoliväliin 5-liuskainen, yhdislehtinen, 16–30 mm pitkä, tumman sinipunainen–sininen tai harvoin valkoinen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat pitkäsuippuisia, teräviä, hammaslaitaisia, karvaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen, teriötä lyhyempi. Kukat tiheinä mykerömäisinä ryhminä varren latvassa ja ylimpien lehtien hangoissa.
  • Lehdet: Tyvilehdet pitkäruotisia, puikeita–pitkänpuikeita, usein herttatyvisiä, yleensä kukinta-aikaan lakastuneita. Ruoti enintään kapealti siipipalteinen. Varsilehdet kierteisesti, alimmat tyvilehtien kaltaisia, ylemmät ruodittomia, puolisepiviä, puikeita–suikeita. Lapa hienohampainen, molemmin puolin karvainen.
  • Hedelmä: Pyöristyneen kartiomainen, vahvasuoninen, tyvipuolelta avautuva kota.
  • Kasvupaikka: Lehto- ja rinneniityt, metsänreunat, pientareet, joutomaat, ahot. Myös koristekasvi.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Peurankello on levinneisyydeltään selvästi kaakkoispainotteinen kasvi, joka on yleisimmillään Järvi-Suomen alueella. Levinneisyyden raja on melko jyrkkä, tosin liikenneväylien varrelta ja taajamissa peurankelloa tapaa toisinaan muuallakin maassamme. Peurankelloa on siirretty melko yleisesti puutarhoihin, erityisesti suuri- ja runsaskukkaisia yksilöitä. Luonnonkannan lisäksi viljelyssä on myös jalostettuja puutarhalajikkeita. Laji hyötyy selvästi ihmistoiminnasta ja esiintyy harvoin selvästi luonnontilaisissa kasviyhteisöissä. Peurankello onkin tulkittu Suomessa vanhaksi ihmisen seuralaiseksi, täällä alkujaan vieraaksi lajiksi.

Vaikka peurankello onkin sangen monimuotoinen laji, se on helppo erottaa useimmista muista kelloista mykerömäisen tiiviiden kukintojen perusteella. Helpoiten peurankellon voi sekoittaa harvinaisempaan hirvenkelloon (C. cervicaria). Hirvenkello on jäykkäkarvainen ja sen lehtiruoti on yleensä selvästi siipipalteinen. Kukassa löytyy vielä lisää erottavia tekijöitä: hirvenkellon verholehdet ovat tylpempikärkisiä, teriö on vaalean sininen ja pitkä emiö ulkonee teriöstä.

Loistopeurankello (‘Superba’) on entenkin Pohjois-Suomessa viljelty pitkäjuurakkoinen, laikkuisina karkulaisena tavattava, yleensä yksikukintoinen koristekasvi.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page