© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Peuranvirna

Astragalus frigidus

  • Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko paksu, puutunut, vaakasuora, lyhytrönsyinen.
  • Korkeus: 10–40 cm. Varsi pysty, hiukan särmikäs.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, vaaleankeltainen, 12–15 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, liuskat lyhyitä, kolmiomaisia, mustakarvaisia. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto lyhyt, lehtihankainen, pitkäperäinen, 5–20-kukkainen terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 3–7-parinen, päätölehdykkäinen. Lehdykät pitkänsoikeita–puikeita, tylppiä, ehytlaitaisia, lähes kaljuja. Korvakkeet erilliset.
  • Hedelmä: 1–1,5 cm pitkä, suippokärkinen, mustakarvainen, 1-lokeroinen, 4–8-siemeninen, riippuva palko.
  • Kasvupaikka: Lehtomaiset metsät, puronvarret, rantapensaikot, niityt. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Kurjenherneitten noin 2000 lajia käsittävä suku on kasvikunnan suurimpia ja ominaisuuksiltaan sangen kirjavaa. Pohjoisessa Suomessa kasviharrastaja pääsee tämänkin suvun kohdalla helpolla: meikäläiset lajit peuranvirna ja tunturikurjenherne (A. alpinus) ovat niin erinäköisiä, ettei niitä voi sekoittaa keskenään. Äkkiseltään niitä ei edes uskoisi sukulaisiksi – ne edustavatkin suuren sukunsa eri kehityslinjoja. Lähinnä kasvimaalta tutun härkäpavun oloinen peuranvirna on vaatelias pohjoinen laji, joka kasvaa lehdoissa, jokivarsilla ja ruohostoissa tunturikoivikoissa ja metsänrajaseudulla, Enontekiön suurtuntureilla se kiipeää tunturinkuvetta paljakkavyöhykkeen alaosiin saakka. Peuranvirnan tieteellinen lajinimi frigidus tarkoittaa kylmää ja viittaa kasvin levinneisyyteen pohjoisessa ja vuoristoissa. Pohjoisilta asuinsijoiltaan se kulkeutuu toisinaan jokivarsia pitkin etelämmäksi ja esiintyy monien muiden tunturikasvilajien tavoin myös Kuusamon rotkolaaksoissa.

Muutamalla paikalla Lounais-Suomessa kasvaa hyvin harvinaisena äärimmäisen uhanalainen imeläkurjenherne (A. glycyphyllos). Se muistuttaa aika paljon peuranvirnaa, mutta eroaa siitä rennolta kasvutavaltaan ja pystyjen, kaljujen palkojensa avulla. Tässä tapauksessa jo löytöpaikka auttaa oikean lajin selvittämisessä. Nämä kaksi lajia eivät kohtaa toisiaan Suomessa kuin korkeintaan kasvitieteellisissä puutahoissa. Kolmen jo mainitun Astragalus -suvun lajien lisäksi vielä kaksi muutakin kurjenhernelajia Suomesta saattaa löytyä, molemmat satunnaisia vierailijoita eteläosissa Suomea, pulleakurjenherne (A. cicer) sekä hietakurjenherne (A. arenarius).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page