Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Pietaryrtti
Tanacetum vulgare
- Heimo: Asterikasvit — Asteraceae (Compositae)
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko haarova.
- Korkeus: 30–150 cm. Varsi tyvestä puutunut, jäykkä, haarova, lähes kalju, tav. punaruskea. Voimakkaasti ryydintuoksuinen.
- Kukka: Kukat muodostavat 7–11 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat syvänkeltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 3 riviä, risalaitaisia, kaljuja. Mykeröitä 10–60 tiheänä, huiskilomaisena ryhmänä.
- Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia–lyhytruotisia. Lapa tav. pariliuskainen, niukkakarvainen, nystypilkkuinen, liuskat suikeita, suippokärkisiä, sahalaitaisia–pariliuskaisia. Joskus lapa 2 kertaa pariliuskainen, liuskat tiheähampaisia, poimuisia (f. crispum).
- Hedelmä: Moniharjuinen pähkylä, jonka kärjessä matala, kruunumainen kalvoreunus.
- Kasvupaikka: Soraiset ja kiviset merenrannat, lintuluodot, tienvarret, kalliot, sisämaassa usein asumusten ympäristöt. Myös koristekasvi, monin paikoin viljelyjäänne ja -karkulainen.
- Kukinta: Heinä–syyskuu.
Pietaryrtti eli kansanomaisesti nappikukka kasvaa Suomessa alkuperäisenä luonnonkasvina vain kivikkoisilla merenrannoilla. Kuten lajin nimikin kertoo, se on kulkeutunut sieltä maanteiden pientareille napapiiriä myöten, paikoitellen vähän pohjoisemmaskin. Sitä on menneinä aikoina siirretty asutuksen liepeille aivan tarkoituksella rohdoksi, mausteeksi tai koristeeksi. Pietaryrttiä käytettiin aikoinaan hyvin monipuolisesti kansanlääkinnässä, mm. häätämään suolinkaisia ja kihomatoja, ruoansulatusvaivoihin ja hermosairauksiin. Kuten muidenkin lääkekasvien kohdalla, turvallinen käyttö edellyttää kasvin ominaisuuksien tarkkaa tuntemista. Pietaryrtin versoista nouseva väkevä haju johtuu versojen sisältämästä öljystä, jossa on myrkyllistä tujonia. Pietaryrtti käsittää kemialtaan erilaisia kantoja, joista osa aiheuttaa voimakkaita myrkytysoireita, jopa kuoleman. Tämä edellyttää kuitenkin suuren versomäärän syömistä.
Erään teorian mukaan piertaryrtin tieteellisen sukunimen perustana olisi kreikankielinen sana joka tarkoittaisi kuolemattomuutta. Pietaryrttiä on käytetty palsamointiin ja se on ollut yleinen hautajaiskasvi Suomessakin. Ennen vanhaan pietaryrtillä on myös maustettu muhennoksia leivonnaisia, salaatteja sekä – tietenkin – viinaksia. Tupakan korvikkeena sitä on tungettu piipun pesään, villan värjäyksessäkin sitä on käytetty. Kompostiin lisättynä se antaa potkua hajotustoimintaan. Pietaryrttiä ei pidä väheksyä hyönteiskasvinakaan: mykeröt houkuttelevat tuoksullaan päivä- ja yöperhosia, kärpäsiä ja pikkukuoriaisia. Hedelmäpuiden ja perennapenkkien vieressä sen on todettu torjuvan kirvoja, kuivattuna se puolestaan karkottaa koita, kärpäsiä, itikoita ja muurahaisia sisätiloista. Erityisesti Lapissa, missä vaatimattomien ja helppohoitoisten perennojen valikoima on vaatimaton, eikä pietaryrttikään kasva joka pientareella, se puolustaa paikkaansa kukkapenkkien luonnonperennana. Eteläsuomalaisen silmään kenties kovin arkiselta näyttävän luonnonmuodon lisäksi kukkapenkkeihin on jalostettu kaunislehtinen kähäräpietaryrtti (‘crispum’), joka kuitenkin kukkii huonosti. Vankat varret jäävät pystyyn talventörröttäjiksi ja hyvän säilyvyytensä takia pietaryrtti sopii myös veikeäksi kuivakukaksi.
