© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pihakrassi

Lepidium ruderale

  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen, usein ylitalvinen ruoho.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi tyvestä alkaen joka suuntaan haarova, kalju–lyhytkarvainen. Voimakashajuinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, hyvin pieni; terälehdet surkastuneet–puuttuvat. Verholehdet kapeita, kalvopalteisia, niukasti karvaisia, usein hieman punertavia, n. 1 mm pitkiä. Heteitä 2(–4). Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, alimmat pian kuihtuvia, keski- ja yläosan lehdet ruodittomia. Tyvilehtien ja alempien varsilehtien lapa pariliuskainen, liuskat kapeita, hammaslaitaisia–liuskaisia. Ylempien varsilehtien lapa kapea, ehytlaitainen tai enintään hammaslaitainen, lähes kalju.
  • Hedelmä: 2-siemeninen, soikeahko (tyvipuolelta levein), litteä, vain matalasti lovipäinen, lähes siipiipalteeton, n. 2,5 mm pitkä litu. Lituperä pystyhkö, joka puolelta lyhytkarvainen, ainakin lidun pituinen.
  • Kasvupaikka: Pihat, puistot, kadunreunukset, jalkakäytävät, torit, kentät, joutomaat, harvoin rautatiet.
  • Kukinta: Kesä–elokuu. Saattaa kukkia (huomaamattomasti) vielä myöhään syksyllä.

Pihakrassi on luultavasti kotoisin Välimeren alueelta tai Etelä-Venäjältä. Suomessa se on ihmisen seuralainen, mutta lajin esiintymät ovat melko hajallaan ja harvinaisia. Parhaiten pihakrassi viihtyy paikoissa, joissa vanha kulttuuri on vielä näkyvissä: puutaloalueitten trotuaareilla, katukivien väleissä ja satamapaikoilla. Kun pihakrassi on jonnekin asettunut, se säilyy sitkeästi paikallaan, useimmiten kuitenkaan enemmän leviämättä. Nykyisenlainen rakennettu ympäristö ei sille sovi ja laji on viime aikoina vähentynyt, monin paikoin hävinnytkin.

Pieneen, hentoon, yksivuotiseen, kukiltaan vähäpätöiseen ja ihmisasutuksen liepeillä esiintyvään kasviin tai sen runsauden muutoksiin ei ole juuri huomiota kiinnitetty. Aina sitä ei ole osattu edes erottaa samaan aikaan runsastuneesta amerikkalaissukulaisestaan ratakrassista (L. densiflorum). Useimmissa tapauksissa tuntomerkit ovat kuitenkin selviä ja lajinmääritys helppoa. Pihakrassi alkaa haarautua jo tyviosasta ja haarat kasvavat moneen suuntaan – lopulta kasvin ulkomuoto on epämääräisen sotkuinen. Ratakrassi haarautuu vasta varren yläosasta ja muodostaa säännöllistä kynttiläkruunua muistuttavan tiheän hedelmystön. Täysikasvuisen ratakrassin lehdet ovat selvästi hampaisia, pihakrassin alemmat lehdet ovat liuskaisia, ylemmät yleensä ehytlaitaisia. Ratakrassin lidut ovat leveän vastapuikeita, pihakrassin litujen levein kohta on tyvi- tai keskiosassa. Pitkälle erottuva, hyvä tuntomerkki on pihakrassin voimakas ominaishaju. Hajutuntomerkki voi kuitenkin joskus olla harhaanjohtava, sillä sinällään hajuttomalla ratakrassillakin on ratapenkereillä usein erikoinen öljystä ja savusta johtuva tuoksu.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page