© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pihatatar

Polygonum aviculare

  • Heimo: Tatarkasvit – Polygonaceae
  • Kasvumuoto: Yksivuotinen ruoho.
  • Korkeus: Kohenevat–suikertavat haarat matalaharjuisia, 10–40 cm korkeita, jopa metrin pituisia.
  • Kukka: Säteittäinen, 3,5–4 mm pitkä. Kehässä on 5–6 tyveltä korkeintaan kolmannekseen asti yhdistynyttä liuskaa, jotka ovat selvästi limittäin ja laidoilta vaaleanpunaisia–valkoisia. Emiö muodostuu kolmesta yhteenkasvaneesta lehdestä. Erillisiä vartaloita 3. Heteitä 5–8. Kukat lehtien tukemissa, 3–8 kukan viuhkoissa pitkin vartta.
  • Lehdet: Kierteisesti, kaljuja ja lyhytruotisia. Päärangan lehdet vastaavien sivuhaarojen alimpiakin lehtiä selvästi pitempiä. Lehtilapa ehytlaitainen, suikea–kapean vastapuikea ja suippo- tai pyöreäkärkinen. Korvakkeet yhtyneet vartta ympäröiväksi, kalvomaiseksi, liuskaiseksi, hopeanhohtoiseksi tupeksi.
  • Hedelmä: Tummanruskea, kehää lyhyempi, kartiomainen, hienonystermäinen ja kolmisärmäinen pähkylä, jonka kaikki sivut lähes saman levyisiä.
  • Kasvupaikka: Pellot, pihat, tienvarret ja merenrannat.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Pihatatar on varsin monimuotoinen avointen kasvupaikkojen kasvi. Suomesta löytyy ainakin viisi erilaisissa olosuhteissa viihtyvää alalajia: isopihatatar (ssp. aviculare), pohjanpihatatar (ssp. boreale), kaitapihatatar (ssp. neglectum), tannerpihatatar (ssp. microspermum) ja suippupihatatar (ssp. rurivagum).

Pihatatar on meillä Suomessa muinaistulokas. Se sietää hyvin tallausta, koska se kykenee helposti kasvattamaan uutta solukkoa vaurioituneen tilalle. Lajin siemenet vaativat valoa itääkseen, mikä myös vaikuttaa kasvupaikkojen keskittymiseen aukeille alueille. Siemenpankin avulla pihatatar voi säilyä paikallaan useita vuosia ja on siten vaikeasti hävitettävä rikkakasvi. Venäjällä kasvia käytetään rohdoksena.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page