© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pikkulaukku

Rhinanthus minor

  • Alalajit ja muunnokset: Etelänpikkulaukku (ssp. minor), Kesäpikkulaukku (ssp. minor var. minor), Syyspikkulaukku (ssp. minor var. ‘stenophyllus’), Lapinpikkulaukku (ssp. groenlandicus)
  • Heimo: Näivekasvit – Orobanchaceae
    (aiemmin Naamakukkaiskasvit – Scrophulariaceae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho. Puoliloinen.
  • Korkeus: 10–40 cm. Varsi haaraton tai niukkahaarainen, ruskehtavanvihreä, yleensä pilkuton.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, 13–15 mm pitkä, keltainen, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkä- ja suoratorvinen. Ylähuuli kyömyinen, sivuilta litteä, kärjessä 2 sinipunaista, lyhyttä, tylppää hammasta. Alahuuli 3-liuskainen. Verhiö 4-liuskainen, pullea, väljä, tumma. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, vartalo teriön ylähuulen sisällä. Kukat tukilehdellisiä, tähkämäisinä kukintoina varren ja haarojen latvassa.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodittomia. Lapa kapeanpuikea–kapeansoikea, laita matala- ja tylppähampainen. Keskimmäisissä lehdissä tavallisesti enintään 10 suoniparia. Kukkien tukilehdet puikeita, ruskehtavanvihreitä.
  • Hedelmä: Ruskea, litteä, n. 7 mm pitkä kota verhiön sisällä.
  • Kasvupaikka: Tien- ja pellonpientareet, kedot, rinneniityt, laitumet.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Pikkulaukku on puoliloinen: se imee naapurikasvien juurista ravintoa, vaikka yhteyttää itsekin. Sen isäntäkasveiksi on todettu kelpaavan yli viisikymmentä kasvilajia – todennäköisesti mikä tahansa niittykasvi kelpaa ravinteiden tai yhteyttämistuotteiden luovuttajaksi. Suosituimpia kohteita ovat kuitenkin hernekasvit hyvän typpitaseensa vuoksi.

Meillä esiintyy kaksi lajia laukkuja, pikkulaukku ja isolaukku (R. serotinus). Edelleen pikkulaukusta erotetaan kaksi alalajia, joita on pidetty myös omina lajeinaan. Koko maassa esiintyvä etelänpikkulaukku eli kesäpikkulaukku (ssp. minor) eroaa hyvin samannäköisestä lapinpikkulaukusta (nimi myös lapinlaukku, ssp. groenlandicus) lähinnä lehtien perusteella. Etelänpikkulaukun lehtilavat ovat ohuita ja matalahampaisia, lapinpikkulaukun taasen paksuja ja isohampaisia; pieniä eroja on myös kukan rakenteessa ja ennen muuta verhiössä. Etelänpikkulaukku on Suomessa muinaistulokas, joka on löytänyt kasvupaikkoja kedoilta, laitumilta ja pientareilta. Etelänpikkulaukusta on kaksi muunnosta, aikaisemmin kukkiva ja pienempi (10–20 cm) kesäpikkulaukku (var. minor) sekä syyspikkulaukku (var. ‘stenophyllus’). Lapinpikkulaukku on pikkulaukuista kookkain (20–50 cm). Se on alkuperäinen pienellä alueella Luoteis-Enontekiön tuntureiden puronvarsilla, josta se on ihmisen mukana se on kulkeutunut etelään päin. Levinneisyytensä eteläosissa se kohtaa etelänpikkulaukun, jolloin syntyy alalajien välimuotoja.

Pikkulaukun voi erottaa lähisukulaisestaan isolaukusta kukkien avulla. Isolaukun teriön torvi on ylöskaartuva, koko kukka ja etenkin teriön ylähuulen hampaat kookkaammat ja emin vartalo ylähuulesta erkaneva.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page