© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pikkutalvikki

Pyrola minor

  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae,
    (aiemmin Talvikkikasvit – Pyrolaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Maarönsyllinen.
  • Korkeus: 5–20 cm. Varsi kalju.
  • Kukka: Teriö pallomainen, miltei umpinainen, valkoinen–punertava, 5–7 mm pitkä; terälehtiä 5. Verhiö 5-liuskainen, liuskat kolmiomaisia. Heteitä 8 tai 10. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, vartalo suora, kukan sisään jäävä. Kukinto pysty, tiivis, yleensä yli 10-kukkainen terttu, kukat nuokkuvia.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, ruodillisia, talvehtivia. Ruoti siipipalteinen, lavan pituinen tai lyhyempi. Lapa leveänsoikea–pyöreä, matalahampainen, yleensä terävähkökärkinen, ohuehko, nahkea. Varsilehdet huomaamattomia, ruodittomia, suomumaisia, tyvellä kierteisesti.
  • Hedelmä: 5-liuskaisesti avautuva, nuokkuva kota.
  • Kasvupaikka: Tuoreet, lehtomaiset ja lievästi soistuneet kangasmetsät, suonreunat, korvet, letot, metsäojien partaat, tunturikankaat.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Pikkutalvikki on Suomessa sukunsa yleisin ja useimmiten myös runsain laji. Se kasvaa koko maassa, mutta vaatii viihtyäkseen kohtuullisesti kosteutta. Laajimmat ja yhtenäisimmät kasvustot ovat ravinteikkaissa, soistuneissa metsissä, korvissa, suonlaitamilla ja rantojen vesijättömailla. Kuivien metsien vallitsemilla seuduilla pikkutalvikin voi löytää kuoppien tihkuisilta pohjilta. Lapin tuntureilla pikkutalvikki kurkottaa hieman paljakan puolellekin, mutta ehtii pohjoisrajoillaan kukalle vasta loppukesällä ja tuottaa siemeniä vain erityisen suotuisina vuosina. Pikkuruiset siemenet kulkevat kuitenkin tuulen mukana pitkienkin matkojen päähän, joten paljakan talvikkikanta saa täydennystä tunturin juurelta. Pölymäisen pieniin siemeniin ei mahdu juuri lainkaan vararavintoa kehittyvälle taimelle, vaan sen on tavoitettava sienirihmasto päästäkseen edes kasvun alkuun. Symbioottisen sienen avulla talvikintaimi kehittää maanalaisen alkeisvarren, joka saattaa jatkaa kasvuaan vuosikausia maan alla ennen verson muodostamista. Talvikkien juuristo jää melko yksinkertaiseksi, sillä sienet vastaavat veden ja ravinteiden otosta koko kasvin elämän ajan. Juuren ja sienirihmaston kohtauspinnassa tapahtuu vilkasta aineenvaihdantaa puolelta toiselle, sillä sieni saa vaihdossa kasvin yhteyttämiä sokereita.

Varsinaisia talvikkeja, Pyrola –suvun lajeja, kasvaa Suomessa neljä. Niitä yhdistää lehtien sijainti tyvellä löyhänä ruusukkeena ja sen keskeltä kohoava pysty kukinto, jossa vaaleat kukat nuokkuvat. Varsi jää myös tyypillisesti talventörröttäjiksi, ja siemenet sinkoilevat kodasta talven puhurien matkaan. Vaikka pikkutalvikki on usein sukulaisiaan pienikokoisempi, lajit erottaa parhaiten kukinta-aikaan. Pikkutalvikin kukka on lähes umpinainen. Mesi ja tuoksukin puuttuvat, joten hyönteisiä vierailee kukissa aika harvakseltaan. Itsepölytyksen varmistamiseksi kukan emiön lyhyt, suora vartalo ei työnnä nuppimaista luottiaan edes kukasta esiin. Toisinaan ristipölytystä sentään tapahtunee, mistä todistavat myös pikku- ja isotalvikin (P. rotundifolia) väliset risteymät.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page