© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Piparjuuri

Armoracia rusticana

  • Nimi myös: Maustepiparjuuri
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lieriömäinen.
  • Korkeus: 50–150 cm. Varsi yläosasta haarova, kalju.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1–1,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 6–8 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu. Kukat hyväntuoksuiset.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Tyvilehdet pitkäruotisia, kookkaita, varsilehdet lähes ruodittomia. Tyvilehtien lapa soikeanpuikea, hertta- tai pyöreätyvinen, hammaslaitainen, aaltoreunainen, sinivihreä, alimpien varsilehtien lapa usein pariliuskainen, ylempien tav. liuskoittumaton, isohampainen.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen–pallomainen, suoneton, 4–6 mm pitkä, usein heikosti kehittynyt litu. Lituperä vinosti ylöspäin suuntautunut, yli 10 mm pitkä.
  • Kasvupaikka: Pihat, puutarhat, tienvarret, pientareet, joutomaat, kaatopaikat, rantaniityt. Vanha viljelykasvi, viljelyjäänne ja -karkulainen.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Piparjuuri on kotoisin Etelä-Venäjältä. Meillä se on pääasiallisesti viljelykasvi, mutta sitä kasvaa usein myös luonnonvaraisena ja laji onkin villiyrttiharrastajien suosima maustekasvi. Alun perin piparjuuri oli arvostettu lääkekasvi ja keskiajalla sillä oli yleislääkkeen maine. Piparjuuren, kuten monen muunkin isojuurisen kasvin käyttöön on liittynyt myös maagisia piirteitä. Sen maustekäyttö keksittiin vasta 1500-luvulla: hienorakeinen, vasta valmistuksen loppuvaiheessa lisätty juuriraaste sopii moneen ruokaan makua lisäämään.

Piparjuuren viljely on nykyisin Suomessa vähäistä, eikä se riitä vastaamaan kysyntää. Keskiajalla piparjuurta lienee viljelty meillä huomattavasti runsaammin, erityisesti sen viljelyä tuettiin ns. taloudellisen hyödyn aikakaudella 1700-luvulla. Noista ajoista muistuttavat lukuisat piparjuuren viljelyjäänne- ja karkulaisesiintymät pitkin Etelä- ja Keski-Suomea. Luonnosta piparjuuren tapaa yleensä yksittäin tai kaksittain, useimmiten puutarhojen laitamilta, tuoreilta niityiltä, pientareilta tai joutomailta. Harvemmin se kasvaa lajin luontaista elinympäristöä muistuttavissa rantakasvupaikoissa, jopa aivan vedessä. Piparjuuri voi säilyä sijoillaan vuosikymmeniä: usein se on jäljellä vanhojen kartanoitten, huviloitten ja pientaloalueitten vihannestarhojen paikalla, vaikka taloista ei näkyisi enää merkkiäkään. Laji on levinnyt uusille paikoille maankuljetuksissa ja joskus ihan omin avuin, esimerkiksi purossa kelluen.

Useimmiten meikäläinen piparjuuri lisääntyy kasvullisesti juurakonpaloista. Siemeniä kehittyy erittäin harvoin, vaikka laji kukkii runsaasti ja kukissa käy kukkakärpäsiä, mehiläisiä ja muita hyönteisiä. On arveltu, että piparjuuri olisi ehdottoman ristipölytteinen: siemeniä muodostuu vain, jos pölytys tapahtuu kahden eri kasviyksilön välillä. Suuri osa kasvullisesti, juuren kappaleista lisätyistä viljelymaiden piparjuurista lienee samaa kloonia eli perimältään toistensa kopioita. Ristipölytys toteutuu ainoastaan kahden eri klooniin kuuluvan kasvin välillä.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page