Kuvat: © Jouko Lehmuskallio. Kuvissa var. palmatus

Pohjanruttojuuri

Petasites frigidus

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Asterikasvit – Asteroideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Kukintoverso kehittyy keväällä ennen lehtiä. Juurakollinen.
  • Korkeus: 10–40 cm, hedelmävaiheessa jopa 60 cm (kukintoverso). Varsi punaruskea, vanukarvainen.
  • Kukka: Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä). Kukat muodostavat kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröjä. Mykerön laitakukat kielimäisiä, punertavia, ja selvästi näkyviä (hedekasvit) tai kellertäviä ja huonosti näkyviä (emikasvit); kehräkukat punertavia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto 6–9 mm pitkä, kehtosuomut sinipunaisia–ruskehtavia, tav. risakärkisiä, lyhytkarvaisia. Mykeröitä hedeversossa tav. 5–9, emiversossa tav. 8–12, huiskilomaisena terttuna.
  • Lehdet: Kierteisesti. Kukintoverson lehdet ruodittomia, alemmat tuppimaisia, ylemmät suomumaisia, suikeita, kapeakärkisiä, alimmat usein liuskakärkisiä, niukkakarvaisia–kaljuja, vanhemmiten punaruskeita. Varsinaiset lehdet pitkä- ja ohutruotisia, lapa kolmiomainen, korkeintaan 20 cm leveä, herttatyvinen, epäsäännöllisen isohampainen, päältä lähes kalju, alta tiheäkarvainen, tyviliuskat harittavia. Var. palmatus (kuvissa) syväliuskainen.
  • Hedelmä: Pähkylä, jonka päässä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Korvet, lettosuot, suoniityt, jokivarret, lähteiköt, maantienojat, tunturipaljakassa lumenviipymät.
  • Kukinta: Touko–heinäkuu.

Koristekasveina yleisesti viljeltävät, usein lähiluontoonkin villiytyneet etelän- ja japaninruttojuuri ovat monelle tuttuja, mutta harva on nähnyt ainoan alkuperäisen ruttojuurilajimme, pohjanruttojuuren. Siitäkin on olemassa useita muunnoksia, joista osa etenkin Pohjois-Amerikassa puutarhoissa suosittuja koristuksia, niin kuin kuvien liuskalehtinen var. palmatus.

Suomessa melko harvinaisena tavattava pohjanruttojuuri on laajalti yleisehkö, salaperäinen erämaiden kasvi, Lapin ja Kainuun hiljaisten korpien, rantojen, allikoiden ja lähteikköjen laji. Pohjanruttojuuri jää kämmenen kokoisine lehtineen eksoottisia sukulaisiaan huomattavasti vaatimattomammaksi, eikä yleensä herätä muutenkaan suurta huomiota. Tunturivaeltajalle se saattaa tulla tutuksi märillä lumimailla. Oulun tienoilla ja sen eteläpuolella Keski-Suomen pohjoisosiin pohjanruttojuuri esiintyy hyvin harvinaisena ja niukkana, eteläisimmät esiintymät ovat Pohjois-Savossa ja -Karjalassa. Pohjoisena lajina se on saattanut harvinaistua entisestään lämpiminä vuosina.

Pohjanruttojuuri muodostaa maavartensa avulla pieniä, laikkumaisia kasvustoja. Koko laikku on yleensä yhtä yksilöä, jonka naapurit saattavat olla kaukanakin, joten kaksikotisen kasvin siementuotanto jää usein niukaksi. Pohjanruttojuuri kukkii sukulaistensa tapaan ennen lehtien puhkeamista. Keväällä lentävillä hyönteisillä on usein pulaa kukista ja ne ovat valmiita lentämään pitkiäkin matkoja mesitankkauspisteeltä toiselle. Lapinkävijä osuu harvoin ihailemaan ruttojuuren kukintaa: kevään kelirikkoaika, jolloin varjonpaikat ovat sohjoisia ja aavat täynnä sulamisvettä, ei houkuttele maastoon. Ruttojuuren kasvupaikat ovat yleensä vielä niitä märimpiä ja hankalakulkuisimpia. Useimmiten vaeltaja osuu paikalle vasta kun pähkylät ovat jo kypsyneet ja ruttojuuri on läsnä enää juurakosta nousevina lehtinä. Pohjois-Suomessa ruttojuuren kanssa samanlaisilla märillä paikoilla kasvaa myös leskenlehti (Tussilago farfara), joka kukattomassa kesäasussaan näyttää yllättävän samanlaiselta. Pohjanruttojuuren lehdet ovat kuitenkin suipommat, lähes kolmiomaiset ja tylppähampaiset.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon lajeja
Lataa NatureGate-sovellus iPhonelle Lataa NatureGate-sovellus Androidille

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page