© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pujo

Artemisia vulgaris

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Asterikasvit – Asteroideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 50–150(–200) cm. Monivartinen. Varsi tyvestä puutunut, uurteinen, tav. niukkakarvainen, tummanpunaruskea. Yleensä vain heikosti ryydintuoksuinen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 2,5–3 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia mykeröitä. Mykerön kukat punertavanruskeita, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto pitkulainen, kehtosuomut muutamassa rivissä, hienokarvaisia. Mykeröt pystynä, terttumaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, alemmat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa syvään pariliuskainen, yläpinta vihreä, niukkakarvainen, alapinnalta vaaleakarvainen (joskus molemmin puolin nukkakarvainen). Liuskat kapeahkoja, tav. suippoja, harvaan hammaslaitaisia, laita litteä (joskus taakäänteinen).
  • Hedelmä: Pitkulainen, lähes sileä, kellertävä, n. 1,8 mm pitkä pähkylä.
  • Kasvupaikka: Joutomaat, tienvarret, ratapihat, pellonreunat, pihat, niityt, järven- ja merenrannat. Myös vanha hyöty- ja koristekasvi. Typensuosija.
  • Kukinta: Elo–lokakuu.

Marunoiden suku on omistettu muinaiskreikkalaisen mytologian Artemis-jumalattarelle. Hän oli ihmis- ja eläinkunnan uuden elämän edistäjä, eritoten synnyttäjien suojelija, ja pujouutteen uskottiin siksi auttavan etenkin naistenvaivoissa. Monia muitakin vitsauksia on pujolla koetettu hoitaa, aina epilepsiaa myöten. Mausteena sitä on käytetty humalan asemasta oluenpanoon ja linturuokiin. Taikakaluna pujonverson uskottiin suojaavan paholaiselta, villipedoilta, myrkyiltä, tulelta, vedeltä ja salamaniskuilta! Pujo on meillä muinaistulokas, jota näyttävyytensä vuoksi kasvatettiin ennen vanhaan myös koristekasvina ja joillakin syrjäisillä suomalaispihoilla sen voi vieläkin tavata kukkapenkistä. Jopa parimetriseksi vartuttuaan kasvi näyttää miltei pensaalta. Puutuneet varret säilyvät talventörröttäjinä.

Nykyään pujoa pidetään arkisena joutomaiden ja tienvarsien rikkaruohona, joka loppukesällä aiheuttaa monille ankaria allergisia oireita siitepölyllään. Pahimmillaan pujoallergikot joutuvat pakenemaan ulkomaille kasvin kukinta-aikaan. Pujon kukat ovat tuulipölytteisiä, joten siitepölyä muodostuu hyvin runsaasti. Paikoin pujoa on koetettu saada kuriin hävitystalkoilla ja parin lähitontin kasvustojen raivaaminen saattaa helpottaa allergikon oloa. Kokonaan kasvista lienee mahdotonta päästä eroon: juurakko jää yleensä maahan talvehtimaan ja siemeniä on maaperässä valtava määrä. Lisäksi siitepölyä kulkeutuu ilmavirtausten mukana hyvinkin kaukaa.

Suurin osa Suomen pujoista on rikkapujoa (var. vulgaris). Valoisilla, typekkäillä ja hiljattain myllätyillä joutomailla se on usein valtalajina, kunnes joutuu vähitellen antamaan tilaa paremmille kilpailijoille. Suomen- ja Pohjanlahden rannoilla kasvaa harvinaisena alkuperäiskasvina kulttuurimaiden päämuodosta jonkin verran poikkeava meripujo (var. coarctata). Toisinaan sitä saattaa tavata joutomailta myös kaukana merenrannasta. Sen lehtien liuskat ovat kapeammat, laidoilta taakäänteiset ja kukinta alkaa parisen viikkoa myöhemmin. Myös päämuotojen välittävistä muodoista on tehty havaintoja. Pujon sukulaisista kasvaa maassamme koiruoho eli mali (A. absinthium), jonka kukat ovat kellertävät ja kasvin voimakkaasti tuoksuvat lehdet molemmin puolin hopeakarvaiset sekä hento ja kapealehtisempi ketomaruna (A. campestris).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page