Vasemmalla ssp. minor, oikealla ssp. pratensis

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Pukinparta

Tragopogon pratensis

  • Nimi myös: Piennarpukinparta
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho. Pääjuuri vahva.
  • Korkeus: 30–70 cm. Varsi haaraton tai niukasti pystyhaarainen, tasapaksu, monilehtinen, kalju, sinivihreä.
  • Kukka: Kukat muodostavat 3–5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia (laitimmaiset usein ulkopinnalta harmaa- tai punajuovaisia), kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 1 rivi (n. 8 kpl) yhtä pitkiä, valkoreunaisia. Mykeröt yksittäin varren ja haarojen latvassa, auki vain aamuisin.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia, sepiviä. Lapa kapea, tasasoukka, tyvestä leveämpi, suippokärkinen, ehytlaitainen, kouruinen, silposuoninen.
  • Hedelmä: Sukkulamainen, 15–20 mm pitkä, nystermäinen pähkylä, jonka kärjessä varren päässä sulkahaivenia.
  • Kasvupaikka: Ratapenkereet, tienvarret, kyläpientareet, metsänreunat, pellonreunat, joutomaat, kartanoiden, kirkkojen ja linnojen ympäristöt.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Kapeiden ja silposuonisten lehtiensä ansiosta pukinparta naamioituu hyvin tiheän piennarkasvillisuuden heinien joukkoon. Kukkiessaan laji erottuu kyllä kuin huutomerkki, mutta saattaa silloinkin jäädä aamu-unisimmilta kasviharrastajilta löytämättä: pukinparta avaa mykerönsä vain päivän varhaisten tuntien ajaksi ja puoliltapäivin sulkee ne soukan huomaamattomiksi. Kesän valoisimpaan aikaan mykeröt saattavat eteläisimmässä Suomessa sulkeutua jo pian aamukymmenen jälkeen. Kukkia käyvät pölyttämässä mykeröiden aukioloaikaan perhoset ja kukkakärpäset, mutta myös itsepölytys käy päinsä.

Ruotsalainen kasvitieteilijä ja nykyaikaisen tieteellisen nimistön kehittäjä Carl von Linné havaitsi jo 1700-luvulla, että joillakin kasveilla on hyvin tarkka vuorokausirytmi. Kukkakello, Horologium plantarum, on hänen hahmottelemansa ympyränmuotoinen kukkapenkki, jossa kukkien avautuminen ja sulkeutuminen kertoo karkeasti kellonajan. Linné ei ilmeisesti itse koskaan istuttanut kukkakelloa, mutta myöhemmin sellaisia on toteutettu eri puolilla maailmaa. Tarkka kukkimisaika on riippuvainen päivänvalosta ja siten paikasta, joten parhaiten kukkakellossa toimivat paikalliset lajit. Kukkakello saattaa kuitenkin äkkiarvaamatta muuttua ilmapuntariksi: pukinparta jättää vuorokaudenajasta riippumatta kukkansa kokonaan avaamatta jos ilmassa on aavistuskin sateesta.

Pukinparran pähkylät ovat huomattavan kookkaita, mutta niin on niiden laskuvarjomainen lenninhaivenkin, jonka kannattelemina siemenet voivat aika hyvin levitä ilman halki leijaillen. Liikenteen aiheuttamasta imusta ja ilmavirroista ne saavat lisävauhtia matkantekoon, voivatpa ne takertua öljyisiin pintoihinkin pidemmälle matkatakseen. Suomessa pukinparta on ihmisen mukana kulkeutunut tulokas, jota on saatettu kyllä levittää tarkoituksellakin: runsaasti maitiaisnestettä sisältävä juuri on keitettynä herkullinen, paahdettuna sitä on käytetty kahvin korvikkeena. Villiyrttiasiantuntijoiden mukaan pukinparran versot ovat jopa tankoparsaa parempaa!

Pukinparta on yleinen vain maan eteläosassa, Keski-Suomessa se harvinaistuu ja pohjoisempana jää usein satunnaiseksi. Siitä tunnetaan useampia alalajeja, joita meilläkin voi sattumoisin tavata. mm. idänpukinparta (ssp. orientalis) ja eteläinen pikkupukinparta (ssp. minor), joka erottuu paitsi pienemmän kokonsa, myös reilusti laitakukkia pidempien kehtosuomujen perusteella.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page