© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Puolukka

Vaccinium vitis-idaea

  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu. Juurakollinen.
  • Korkeus: 5–30 cm. Varsi koheneva–pysty, niukkahaarainen, puutunut, karvainen.
  • Kukka: Teriö kellomainen–ruukkumainen, valkoinen–punertava, 5–8 mm pitkä, yhdislehtinen, 4-liuskainen. Verholehtiä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen, kukasta esiintyöntyvä. Heteitä 4 tai 8. Kukinto lyhyt, tiheä latvaterttu; kukat nuokkuvia.
  • Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia, talvehtivia. Lapa leveänsoikea–vastapuikea, suipohko–lanttokärkinen, ehyt–huomaamattomasti hammaslaitainen, nahkea, päältä tummanvihreä ja kiiltävä, alta vaaleanvihreä ja tummapilkkuinen, sivusuonet selvästi erottuvat.
  • Hedelmä: Pallomainen, 5–8 mm pitkä, punainen, kiiltävä, mehevä, makea, hapahko (pohjus)marja.
  • Kasvupaikka: Kuivat, tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, korvet, rämeet, kalliot, tunturikankaat, pellonpientareet, tienvarret.
  • Kukinta: Kesä–heinä(–elo)kuu.

Puolukka on runsas etenkin valoisissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä – tämä metsätyyppi onkin nimetty puolukkatyypin (VT) metsäksi. Puolukka on lisäksi kuivahkojen kankaiden indikaattorilaji. Puolukka on arvokkain, satoisin ja eniten kerätty luonnonmarjamme, jota poimitaan paljon sekä kotikäyttöön että myyntiin. Vuotuinen keräyssato vaihtelee miljoonasta jopa 20 miljoonaan kiloon, mutta silti metsiimme jää jopa kymmenkertainen määrä marjoja. Ihmisen lisäksi monet metsäneläimet ovat kiinnostuneita puolukoista: nisäkkäistä karhu lienee tunnetuimpia marjastajia, mutta jopa suden ja näädän tapaiset pedot höystävät liharuokaansa puolukoilla. Erityisen hyvä puolukkasato viivyttää jopa lintujen muuttoa ja kangasmetsien rastaat lähtevät liikkeelle vasta varpujen peittyessä lumen alle. Hyvää satovuotta seuraa väistämättä huonohko: runsaan marjasadon kasvatus vie varvun voimat ja kukinta ja marjonta jäävät seuraavana vuonna heikommiksi. Mustikkaan verrattuna puolukkasato on kuitenkin varmempi: puolukka kukkii paria viikkoa myöhemmin, jolloin säät ovat vakaammat ja hyönteiselämä yleensä runsaampaa. Tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mesipistiäiset – mehiläiset ja kimalaiset – joskin kukissa käy paljon muitakin hyönteisiä kärpäsistä kovakuoriaisiin.

Puolukan ilmaversot elävät vain joitakin vuosia ja yksittäinen juurakko voi saavuttaa parinkymmenen vuoden kunnioitettavan iän, mutta itse puolukkakasvi voi olla jopa satojen vuosien ikäinen nestori: samalla kun vanhimmat osat lahoavat, kärki jatkaa kasvuaan ja työntää yhä uusia ilmaversoja kankaalle. Kasvin ikää voi arvioida sen koosta: laikku laajenee noin desimetrin verran vuodessa ja suurikin puolukkalaikku voi olla yhtä yksilöä. Puolukan kulonsieto on hyvä, eivätkä hakkuutkaan sitä täysin hävitä, joten varpu saattaa olla ympäröivää metsääkin iäkkäämpi.

Puolukan saattaa sekoittaa sianpuolukkaan (Arctostaphylos uva-ursi), jonka lehdet ovat vastapuikeita, alta pilkuttomia ja kuivan jauhoiset marjat syötäväksi kelpaamattomia. Molemmat säilyttävät lehtensä talvella, toisin kuin lehtensä pudottava mustikka.

Ei uuselintarvike

Marjojen lisäksi villiyrttiharrastajat käyttävät puolukan lehtiä yrttiteeaineksena. Puolukka on myös Eviran luonnonvaraisten kasvien käyttölistalla (myös ravintolisäaineeksi) statuksella ‘ei uuselintarvike’ (aiemmin kauppayrtti).
Myrkytystietokeskuksen mukaan puolukan lehdet ovat myrkyllisiä, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page