© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Purolitukka

Cardamine amara

  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Rönsyllinen.
  • Korkeus: 20–40 cm. Varsi niukkahaarainen, särmikäs, kalju, ontto.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen (harvoin punertava), n. 1,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 7–9 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä tav. 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä, ponnet tumman sinipunaisia. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeeton. Varsilehdet kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, ylemmät varsilehdet lähes ruodittomia. Lapa parilehdykkäinen, 2–5-parinen, päätölehdykällinen. Ylä- ja alaosan lehtien lehdykät keskenään samanmuotoisia, soikeahkoja, hammas- tai mutkalaitaisia, puhtaanvihreitä, kaljuja.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, pitkittäin aukeava, hoikka, litteä, 2–3 cm pitkä, pysty litu.
  • Kasvupaikka: Lähteiköt, korvet, rantapensaikot, puronvarret, koskikivikot, ojanpientareet, myös vedessä.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Purolitukka on kasvistomme oivallisimpia pohjavesivaikutuksen osoittajia. Kasvia sopii etsiskellä paikasta, jossa pulppuaa lähde tai rautasulfidin ruosteiseksi värjäämä lähdepuro kielii pohjavedestä. Aina lähteisyys ei toki tarkoita selkeästi erottuvaa lähteensilmää, usein vesi vain tihkuu pikkuhiljaa maanpintaan. Purolitukka saattaa kasvaa myös muistona hävinneestä lähteestä: laji säilyy varsin sitkeästi ihmisen muokkaamilla paikoillakin, vaikkei ojanvarsi kaunosielun mielestä olekaan lähteikön veroinen kasvupaikka. Olennaista on veden vaihtuvuus: toisaalta virtaus tuo kasvin ulottuville jatkuvasti uusia ravinteita, toisaalta pulppuaminen estää routimista ja pitää kasvin juuriston sulana talvipakkasillakin. Laji talvehtii vihreänä, minkä ansiosta se on valmis kukkimaan jo aikaisin keväällä. Purolitukka on tavallisesti itsepölytteinen, tosin hedelmiä syntyy melko vähän. Lisääntyminen tapahtuu tavallisesti kasvullisesti irronneiden rönsynpätkien avulla.

Purolitukka kasvaa Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Meikäläisen levinneisyyden ydinalue käsittää osan Satakuntaa, Etelä-Hämeen eteläosan ja Uudenmaan, Varsinais-Suomessa laji kasvaa harvinaisena länsiosissa ja puuttuu kokonaan lounaisrannikolta, samoin kuin Ahvenanmaalta. Pohjoisimmat erillisesiintymät ovat Kuopion lähistöllä. Vaikka purolitukka onkin meillä harvinaisenpuoleinen ja kitkeränmakuinen, sitä on ainakin muutamista kansanomaisista nimistä päätellen silloin tällöin syöty salaattikasvina.

Purolitukka muistuttaa melko paljon luhtalitukkaa (C. pratensis). Lajit erottaa toisistaan luhtalitukan verson tyvellä olevista ruusukelehdistä, joiden lehdykät ovat erimuotoisia ja -kokoisia kuin varsilehdissä. Kukkivan purolitukan kukat ovat jokseenkin aina puhtaanvalkoiset, vailla luhtalitukalla yleisiä sinipunaisia sävyjä; sen sijaan heteiden ponnet ovat purolitukalla sinipunaiset, luhtalitukalla keltaiset.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page