© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Rantakukka

Lythrum salicaria

  • Nimi myös: Pohjanrantakukka
  • Heimo: Rantakukkakasvit – Lythraceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 40–120 cm. Varsi haaraton–niukkahaarainen, 4-särmäinen, tav. hienokarvainen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, purppuranpunainen, 8–10 mm leveä; terälehtiä 6, n. 10 mm pitkiä. Verhiö torvimainen, 6-liuskainen. Ulkoverhiö 6-liuskainen. Heteitä 12. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaterttu.
  • Lehdet: Vastakkain, kierteisesti tai kiehkuroina, ruodittomia, korvakkeellisia. Korvakkeet pienet, varhain karisevat. Lapa kapeanpuikea, hertta- tai pyöreätyvinen, molemmin puolin lyhytkarvainen.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen, 3–4 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Järvien, jokien ja meren rantaniityt ja -kivikot, rantakalliot, luhdat, ojat, lammikot, joskus vedessä. Myös koristekasvi.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Rantakukan nimi on hieman mielikuvitukseton, mutta kuvaava: laji kasvaa lähes kaikenlaisilla rannoilla, muttei juuri muualla. Näyttävimmät kasvustot koristavat loppukesästä lintujärvien ja lokkiyhdyskuntien liepeitä, missä räpylöitten tallaus ja ylenpalttinen typpilannoitus ovat luoneet rantakukalle ihanteelliset olosuhteet. Rantakukka on erinomainen kotimainen vaihtoehto puutarhalammikoitten koristeeksi, onpa meillä myynnissäkin rantakukkalajikkeita ja -risteymiä. Yllättävää kyllä, mitättömän pieni ja kukiltaan vaatimaton ojakaali (L. portula) on rantakukan läheisin sukulainen Suomessa.

Rantakukan purppuraisena hehkuva kukinto ei palvele ensisijaisesti ihmisen kauneudenkaipuuta vaan kasvin lisääntymistä. Yksinkertaisin tapa siitepölyn saamiseksi emin luotille on tietenkin itsepölytys, mutta useimmiten kasvit pyrkivät ristipölytykseen, sillä jälkeläiset ovat silloin yleensä elinkelpoisempia. Rantakukka on kehittänyt peräti kolminkertaisen suojauksen sukurutsaa vastaan. Ensiksikin komeakukkainen kasvi on värvännyt pölyttäjikseen hyönteiset: siitepölyä kuljettavat pistiäiset ja kukkakärpäset, ehkä perhosetkin. Lisäksi kukat ovat aikaisemisiä, eli yksittäisen kukan emit kehittyvät ennen heteitä ja ponnet alkavat vapauttaa siitepölyään vasta emin luotin näivetyttyä. Nämä toimet eivät täysin sulje pois itsepölytyksen mahdollisuutta, sillä kukinnossa on pitkän aikaa eri kehitysvaiheisia kukkia ja pölyttäjät koluavat sitä ylösalas. Rantakukalla on kuitenkin heteiden ja emiön vartalon pituuksien suhteen peräti kolmenlaisia kukkia. Yhdessä tyypissä emin vartalo on pitempi kuin hedekiehkurat, joista toisessa on kuusi lyhyttä, toisessa kuusi keskipitkää hedettä. Toisen tyypin emin vartalo on lyhyt, hedekiehkurat puolestaan pitkä ja keskipitkä. Kolmannessa tyypissä emin vartalo on keskipitkä, ja pitkä hedekiehkura ulottuu luotin yläpuolelle, lyhyt jää alapuolelle. Kukkatyypin tarkastelu on helppoa, sillä heteet ovat myös erivärisiä: pitkät vihertäviä, keskipitkät likaisenkeltaisia ja lyhyet kirkkaankeltaisia. Kussakin kasviyksilössä on vain yhdentyyppisiä kukkia ja eri tyyppien runsaussuhteet vaihtelevat alueittain. Kunkin kukkatyypin tuottamat siitepölyhiukkaset ovat erilaisia ja pystyvät hedelmöittämään lähes poikkeuksetta vain toisentyyppisen kukan.

Haital Lista toisaalla

IUCN:n (kansainvälinen luonnonsuojeluliitto) koko planeettaamme käsittävässä vieraslajiluettelossa kaunis ja meillä harmiton rantakukka on listattu sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon. Pohjois-Amerikkaan rantakukka kulkeutui yli 100 vuotta sitten ja siellä se luontaisten vihollisten puuttumisen johdosta leviää nopeasti syrjäyttäen kosteikkojen alkuperäiskasveja. 20:ssä osavaltiossa rantakukan siirtäminen on kielletty lailla.
Vertaa japanintatar, kenttätyräkki, isokrassi ja sarjarimpi.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page