© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Rohtotädyke

Veronica officinalis

  • Heimo: Ratamokasvit – Plantaginaceae
    (aiemmin Naamakukkaiskasvit – Scrophulariaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 10–30 cm. Varsi rento–koheneva, haarova, juurehtiva, pehmeäkarvainen.
  • Kukka: Teriö lähes säteittäinen, vaaleansininen–sinipunainen, n. 8 mm leveä, yhdislehtinen, 4-liuskainen, ratasmainen, lyhyttorvinen. Verhiö 4-liuskainen, liuskat kapeita, pyöreäkärkisiä, nystykarvaisia. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto tiheä lehtihankainen terttu. Kukkaperä tukilehteä lyhyempi.
  • Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia. Lapa soikea–puikea, suippotyvinen, karvainen, hienohampainen. Osa lehdistä talvehtivia.
  • Hedelmä: Vastaherttamainen, litteä, 4–5 mm pitkä, verhiötä pidempi, n. leveytensä pituinen, nystykarvainen kota.
  • Kasvupaikka: Lehtomaiset metsät, hakkuualat, pientareet, tienvarret, joutomaat, kuivahkot niityt, kedot, kalliot.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Rohtotädykettä on käytetty vuosisatoja eräänlaisena yleisparantajakasvina. Voisi hyvällä syyllä sanoa jo muinaisista roomalaisten käyttäneen sitä: kun Rooman imperiumi valloitti Germanian, he oppivat muinaisilta teutoneilta lajin mainiot ominaisuudet. Antiikin aikaan tunnettiin jopa kasviin liittyvä sanonta, jonka mukaan erityisen arvostettavalla henkilöllä oli hyveitä kuin rohtotädykkeellä. Lajin katsottiin auttavan hyvin monenlaisiin vaivoihin, niin vilustumiseen kuin sappikiviinkin. Nykyään sen rohdoskäyttö on vähäistä. Eräiden rohtotädykkeellä aikoinaan hoidettujen vaivojen syitä ja syntymekanismeja ei kuitenkaan edelleenkään tarkoin tunneta, joten ehkä kasvin lääkeominaisuuksia kannattaisi vielä tutkia. Paitsi maallisiin vaivoihin, rohtotädykkeestä uskottiin olevan apua myös henkimaailman ongelmiin. Sen väitettiin mm. karkottavan noitia, hiisiä, paholaisia ja muita mörköjä. Aivan varmaa näyttöä mörön karkoituksen toimivuudesta ei ole. Lajista valmistettiin aikoinaan innokkaasti myös ’eurooppalaista teetä’, vaikka nykyjuojan suuhun maku onkin epämiellyttävän kitkerä.

Rohtotädyke lienee alkuperäinen Suomen eteläosien kallioilla ja valoisissa rinnelehdoissa. Pohjoisempana kuivahkoilla niityillä ja rehevissä metsissä sitä pidetään ihmisen jalanjäljissä levittäytyneenä muinaistulokkaana. Lisääntyminen toimii pääasiassa siementen välityksellä. Kasvullistakin leviämistä tapahtuu, sillä kasvin rönsyt suikertavat maata myöten hyvinkin parinkymmenen sentin matkan, ennen kuin tarttuvat tiukasti alustaansa varren niveliin syntyvillä versojuurilla.

Herttainen, herttamainen, vastaherttainen vai…

Herttamainen kuvaa esim. lehtilavan tai hedelmän sellaista muotoa, josta hyvä symboli on korttipakan pataässä (ei hertta). Siis elin, joka on terävähkökärkinen, tyvipuolelta leveämpi ja lovityvinen ja tyveltä lähtee lehtiruoti. Hyvä esimerkki on oravanmarjan lehti. Vastaherttainen, tai nykyisin oikeammin ilmaistuna vastaherttamainen, on siis pelikortteja mallina käyttäen herttamainen (tai jos pataässää käytetään symbolina, vastapatamainen). Vertaa puikea ja vastapuikea ja vielä muikea (joka ei ole kasvitieteellinen termi, mutta kuulostaa herttaiselta).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page