© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Rohtovirmajuuri

Valeriana officinalis

  • Heimo: Kuusamakasvit – Caprifoliaceae
    (aiemmin Virmajuurikasvit – Valerianaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Pintarönsytön, joskus lyhyitä maarönsyjä.
  • Korkeus: 80–150 cm. Varsi haarova, särmikäs, kalju (joskus latvasta lyhytkarvainen), ontto, usein punertava.
  • Kukka: Teriö lievästi vastakohtainen, vaaleanpunainen–valkoinen, 2,5–5 mm pitkä, yhdislehtinen, suppilomainen, tyveltä hieman pullistunut, 5-liuskainen. Verhiö pieni, kaulusmainen. Heteitä 3. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto sarjamainen kerrannaisviuhko.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia. Lapa parilehdykkäinen, 6–11-parinen, päätölehdykällinen. Lehdykät hammas–ehytlaitaisia, päätölehdykkä ei juuri sivulehdyköitä leveämpi.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen, usein siirottavakarvainen, sulkahaivenellinen (verholehdistä kehittyneet), 2–3 mm pitkä pohjuspähkylä.
  • Kasvupaikka: Rantaniityt, jokitörmät, puronvarret, lehdot, metsänreunat, pientareet, kesantopellot, hylätyt nurmet.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Rohtovirmajuuri on yleisimmillään Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa, mutta ulottaa levinneisyysalueensa Keski-Suomen rajoille saakka. Rohtovirmajuuren alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat rantaniityt ja jokitörmät, mutta se on huomattavasti yleistynyt levitessään ihmisen raivaamille kosteille ja multaville niityille.

Virmajuurista lähtee (etenkin kuivattaessa) kuvottava lemu, suurissa kasvustoissa kävelykin voi aiheuttaa suoranaista pahoinvointia. Syypää on isovaleriaanahappo, joka kuuluu jalkahienkin koostumukseen. Kollikissojen mielestä haju on vallan vastustamaton ja saa ne kevättalven kiima-aikaan vastaavaan hurmokseen: eläin saattaa kaivaa juuria maasta, piehtaroida kasvin päällä ja syödäkin sitä. Muinaisegyptiläiset, joiden pyhän eläimen virmajuuri sai näin valtaansa, kunnioittivat kasvia suuresti. Virmajuurirohto vaikuttaa ihmisiinkin, mutta päinvastoin kuin kissoihin eli rauhoittavasti. Tätä vaikutusta on käytetty niin levottoman mielen, sydämen kuin mahankin tyynnyttämiseen. Aikojen kuluessa virmajuurta on käytetty melkeinpä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin – kasvin suomalainen nimikin sisältää yhden hoitokohteen, virman eli epilepsian, kaatumataudin. Tieteellinen sukunimi on johdettavissa latinan teonsanasta valere, ’pystyä’ tai ’olla vahva’, mikä heijastaa suurta luottamusta kasvin voimiin. Vielä nykyäänkin rohtovirmajuuri on vaikuttavana aineena apteekkivalmisteissa ja kasvi on aktiivisen lääketieteellisen tutkimuksen kohteena.

Rohtovirmajuurta on vaikea erottaa läheisestä lehtovirmajuuresta (V. sambucifolia), jonka levinneisyys ulottuu Lappiin asti. Lehtovirmajuurella on rohtovirmajuureen verrattuna vähemmän lehdykkäpareja (3–8) ja päätölehdykkä on sivulehdyköitä kookkaampi. Lisäksi sen kukat ovat keskimäärin suurempia (teriö 4–8 mm pitkä) ja heikommin tuoksuvia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page