© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Saksankirveli

Myrrhis odorata

  • Lat. synonyymi: Chaerophyllum odoratum
  • Heimo: Sarjakukkaiskasvit – Apiaceae (Umbelliferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 70–200 cm. Varsi niukasti haarova, liereä, uurteinen, etenkin nivelkohdista pehmeäkarvainen, ontto, nivelkohdissa väliseinät. Hyväntuoksuinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 4–9 mm leveä (laitakukat vastakohtaisia ja suurempia); terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verhiö surkastunut. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 5–20. Pääsarja suojuslehdetön, pikkusarjojen suojus 5(–7)-lehtinen, suojuslehdet erikokoisia, pitkäsuippuisia, karvareunaisia, kalvomaisia.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen. Lapa kolmiomainen, 2–3 kertaa parilehdykkäinen, hienokarvainen. Pikkulehdykät sahalaitaisia.
  • Hedelmä: Sukkulamainen, sivuilta litteähkö, 2-lohkoinen, korkea- ja teräväharjuinen, kärkiosa sukakarvainen, kypsänä kiiltävänmusta, 15–25 mm pitkä lohkohedelmä.
  • Kasvupaikka: Maustekasvi, joskus villiytyneenä, puutarhat, puistot, pihat, laitumet, lehdot.
  • Kukinta: (Touko–)kesä–elokuu.

Saksankirveli kuuluu meillä pitkään viljeltyihin hyötykasveihin. Lajin viljelyn alkuaikoina Saksa tarkoitti suomalaisille miltei mitä hyvänsä ulkomaata tai ylimalkaan vierasta, joten se liitettiin tämänkin Etelä-Euroopan vuorilta kotoisin olevan suurruohon nimeen. Saksankirveliä viljeltiin niin sanotun taloudellisen hyödyn aikana Ruotsiin kuuluneessa Länsi-Suomessa – Venäjän miehittämän Vanhan Suomen alueella lajia ei kasvatettu. Saksankirvelin vanha viljelyalue ulottuu etelärannikon tuntumassa aivan silloisen valtakunnanrajan pintaan ja sisämaahan vanhan asutuksen alueelle. Uusien hyötykasvien tuntemusta ja viljelyä pyrkivät esimerkillään edistämään esimerkiksi kartanot ja pappilat. Viljelyjäänteenä kasvavaa saksankirveliä kannattaa etsiskellä nimenomaan niiden vanhoista puutarhoista ja puistoista. Koristeellisena ja hyväntuoksuisena yrttinä se sopisi kyllä nykyaikaiseenkin puutarhaan. Saksankirveliä käytettiin paitsi mausteeksi, myös rohdoksi ihmisten vaivoihin, lisäämään kotieläinten maidontuotantoa sekä keltaisen väriaineen valmistamiseen.

Saksankirvelin taipumus muodostaa laajoja puhtaita kasvustoja tekee siitä usein silmiinpistävän. Sitä voi erehtyä pitämään tavallista kookkaampana koiranputkena, mutta nenäänsä käyttämällä lajit saa helposti erotettua: koiranputki ei tuoksu ruohoa kummemmalta, saksankirvelissä on miellyttävä aniksentuoksu. Tunnustelemalla voi lisäksi todeta saksankirvelin lehtien pehmeän nukkaisuuden. Karvaisuus vähenee syksyä kohti, mutta samaan aikaan kasviin ilmestyvät komeat, jopa parisenttiset, kiiltävän mustat lohkohedelmät. Suuri osa saksankirvelin kukista on tosin pelkästään siitepölyä tuottavia hedekukkia, joten hedelmiä ei koskaan kehity kovin paljon.

Kaikki paitsi varret

“Kerää maustekasvista juuri, lehdet, kukat, siemenkodat ja elokuussa kasviin muodostuvat lohkohedelmät.”
“Saksankirvelin maku on makea ja aromaattinen, voimakkaasti anikseen vivahtava. Monikäyttöinen villiyrtti sopii yhtä hyvin makeiden ja suolaisten ruokien maustamiseen.”
Otteet Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit -keittokirjasta

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page