© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Salokeltanot

Hieracium Sylvatica -ryhmä

  • Lat. synonyymi: Hieracium Murorum -ryhmä
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Rönsytön.
  • Korkeus: 10–60 cm. Varsi lehdetön tai 1–lehtinen (harvoin 2-lehtinen), hapsi- ja nystykarvainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 1–2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, limittäin, eripituisia, kapean kolmiomaisia, teräviä, vaihtelevasti hapsi-, nysty- ja usein tähtikarvaisia, sisemmät kapeasti kalvolaitaisia. Mykeröitä 2–20 harsun huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja joskus myös varrella kierteisesti. Ruusukelehtiä 5–10 kpl, melko pitkäruotisia. Varsilehtiä 0–1 (harvoin 2) kpl, joista isoin tav. ruodillinen. Lapa soikea–suikea–vastapuikea, kalju–hapsikarvainen, ruusukelehdissä lantto–pyöreä–herttatyvinen, ehytlaitainen–hammaslaitainen, hampaat siirottavat–kohti kärkeä kaartuvat, varsilehdissä kapeansoikea, ehyt–hammaslaitainen.
  • Hedelmä: Tasapaksu–kärkeä kohti levenevä, noin 10-harjuinen, hienonystermäinen, tummanruskea, 3–4,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengasmainen reunus ja hieman ruskehtavia hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Rehevät vanhat metsät, lehdot, metsäreunat, hakkuualat, puistot.
  • Kukinta: Kesä–elo(–syys)kuu.

Ukonkeltanot (Hieracium) ovat hyvin monimuotoisia, sillä niiden siemenet kehittyvät ilman hedelmöitystä ja aikojen kuluessa on syntynyt suuri joukko itsenäisiä pikkulajeja. Keltanoiden monimuotoisuudessa riittää selvitettävää vaikka elämäntyöksi. Suvun tutkimukselle on luotu Suomessa vankka pohja jo 1800-luvulla ja meiltä on kuvattu noin 400 pikkulajia, joista salokeltanoita noin 130. Nykypolven suomalaisista kasvitieteilijöistä tuskin kukaan tohtii väittää tuntevansa kaikkia pikkulajeja ja myös tällä sivustolla keltanot tyydytään esittelemään ryhmittäin.

Salokeltanoita on kutsuttu myös metsäkeltanoiksi, kasvupaikkojensa mukaisesti. Salo viittaa vanhoihin metsiin: salokeltanoitten suosimia paikkoja ovat rehevät ja varjoisat metsät sekä niiden laiteet, monet ovat suorastaan kulttuuripakoisia. Toisaalta salokeltanoissakin on ihmisen luomille kasvupaikoille tunkevia lajeja, joitakin tavataan jopa puistonurmikoilla. Salokeltanot muistuttavat ahokeltanoita (H. Vulgata -ryhmä), jotka eivät kuitenkaan yleensä ole yhtä vaateliaita ja kasvavat useimmiten lievästi kulttuurivaikutteisilla paikoilla. Ahokeltanoilla ei myöskään ole salokeltanoiden runsaslehtistä ja pysyvää ruusuketta, korkeintaan muutamia ruusukelehtiä, jotka nekin yleensä lakastuvat ennen kukintaa. Ahokeltanoitten lehdet keskittyvät varrelle, salokeltanoiden varret ovat tavallisesti lehdettömiä tai korkeintaan yksilehtisiä. Molempien mykeröt ovat samantapaisia, tosin salokeltanoitten kehto on kapeampi ja pitempi.

Eroavaisuuksista huolimatta ahokeltanoitten ja salokeltanoitten erottaminen ei aina ole helppoa. Keltanot voi sekoittaa moniin muihinkin keltakukkaisiin sikurikasveihin. Hyvä erottava tuntomerkki löytyy mykeröä suojaavista kehtosuomuista, jotka keltanoilla ovat limittäin monessa rivinä, muilla sikurikasveilla yleensä kahtena rivinä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page