© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Seittitakiainen

Arctium tomentosum

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Karhiaiskasvit – Carduoideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho. Vankkajuurinen.
  • Korkeus: 50–150 cm. Varsi haarova, karhea, tiheään lyhytkarvainen, tyvestä seittikarvainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat n. 2,5 cm leveitä, kehtosumujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat, kehräkukat purppuranpunaisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto miltei pallomainen, seittikarvainen (harvoin kalju). Kehtosuomut limittäin monena rivinä, pitkiä, harittavia, kapeansuikeita, jäykkiä, vihreitä–ruskehtavia, uloimmat punertavan kelta- ja koukkukärkisiä, sisemmät suorakärkisiä. Mykeröt huiskilomaisina ryhminä.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, ruodit nuorena vanukekarvaisia. Lapa leveänpuikea, usein herttatyvinen, teräväkärkinen, pienihampainen, päältä tummanvihreä, suonia myöten karvainen, alta tiheästi harmaan huopakarvainen.
  • Hedelmä: Pullea, hieman käyrä, särmikäs, vaaleanruskea–vihertävän harmaa, mustankirjava pähkylä, jonka kärjessä lyhyitä, keltaisia väkäshaivenia.
  • Kasvupaikka: Pihat, niityt, tienvarret, joutomaat, vanhojen asumusten tienoot. Typensuosija.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Seittitakiainen on tyypillinen vanhan kulttuurin seuralaiskasvi, joka on jo ammoin asettunut ihmisen takapihoille, puutarhojen liepeille ja maatilojen piharakennusten seinustoille. Takiaisen kokonaiset mykeröt eli takiaispallot takertuvat koukkukärkisten mykerösuomujensa avulla helposti esimerkiksi eläinten turkkiin ja voivat kulkeutua siemenineen uusille kasvupaikoille. Ennen ihmistä ja kotieläimiä takiaista ovat saattaneet levittää maassamme käyskennelleet jääkauden suurnisäkkäät. Kookkaan kukinnon kasvattaminen vie seittitakiaisen kaikki voimat ja koituu sen kuolemaksi, joten moiselle satsaukselle lienee syynsä. Kenties toista metriä maanpinnan yläpuolelle kurottavat mykeröt ovat olleet juuri oikealla korkeudella takertuakseen ohikulkevan mammutin matkaan.

Takertuvien takiaispallojen heitteleminen toisten vaatteisiin tai hiuksiin lienee kuulunut suomalaislasten vakiokepposiin jo kivikaudella. Paitsi kiusanteossa, mykeröt ovat saaneet käyttöä myös villan karstaamisessa ja jopa lepakoiden pyydystämisessä. Takiaisen pähkylät sinänsä ovat väkäsettömiä, osa on kokonaan haivenettomia ja loppujenkin haivenisto liian mitätön toimiakseen liitovarjona, joten omillaan niillä ei ole kovin kummoisia leviämisen eväitä. Takiaisen versot säilyvät pystyssä vielä talvellakin ja niihin jääneet siemenet ovat osa lintujen talviravintoa. Etenkin tikli syö mielellään takiaisen siemeniä, mutta siitä on tuskin apua kasvin levittäjänä. Myös erilaiset hyönteiset tuhoavat suuren osan siemensadosta.

Isoista kasveista tuntomerkkien luulisi erottuvan hyvin, mutta takiaiset eivät ole helpoimpia määritettäviä. Seittitakiaisen hyvä tuntomerkki on mykeröiden ulkopintaa peittävä seitti, joka on kuin hämähäkin kutoma – muiden Suomessa esiintyvien takiaisten kukinnoissa ei ole yhtä tiheää ja pysyvää seittikarvapeitettä. Seittitakiainen risteytyy sekä isotakiaisen (A. lappa) että pikkutakiaisen (A. minus) kanssa. Kaikki meidän takiaisemme ovat kelpo villiyrttejä, joten siinä mielessä tarkka määritys ei ole välttämätön.

Sekokarvainen

Seittitakiainen on hyvä esimerkki karvaisuuden monipuolisuudesta. Niin kuin nimikin sanoo, siinä on seittikarvoja. Niitä on näkyvimmin mykeröissä, mutta myös varren alaosassa. Mutta sopii lajiin muitakin karvoja kuvaavia termejä:
vanukekarvainen – lehdet nuorena
huopakarvainen – lehden alapinta
hapsikarvainen – lehtisuonien alapinta
karheakarvainen – varsi
tiheään lyhytkarvainen – varsi
haiveninen – pähkylä
kalju – mykeröt voivat joskus olla lajinimestä huolimatta kaljuja

Kuorimalla paras

“Käytä toisen vuoden kasvin varret ennen kukintaa, hyvin kuorittuna, sillä kuori on kitkerää kuin mikä.”
“Kuori varret huolella, paloittele lautaselle sopiviksi ja keitä merisuolalla ja sitruunalla maustetussa vedessä kunnes se on al dente, noin 5 minuuttia riippuen takiaisen varren paksuudesta.”
Otteet Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjasta

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page