© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Sepiväpeippi

Lamium amplexicaule

  • Nimi myös: Sepopeippi
  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 10–30 cm. Varsi koheneva–pysty, tyvestä haarova, haarat kohenevia, 4-särmäinen, yläosasta pehmeäkarvainen, nivelvälit usein pitkiä.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, purppuranpunainen, 15–20 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli kupera, 3–5 mm pitkä; alahuuli 1,5–2,5 mm pitkä, keskiliuska vastaherttamainen, sivuliuskat pienet. Verhiö lähes säteittäinen, 5-liuskainen, 5-suoninen, liuskat enintään verhiön torven mittaisia, kukinnan jälkeen supussa. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä. Usein myös pieniä, avautumattomia kukkia.
  • Lehdet: Vastakkain, alemmat ruodillisia, ylemmät ruodittomia, sepiviä, usein yhdistyvisiä. Lapa munuaismainen, verkkosuoninen, karvainen, laidassa muutamia suuria pyöristyneitä hampaita. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) särmikkäitä, ruskeita.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, pellot, maakasat, joutomaat.
  • Kukinta: Touko–syyskuu.

Sepiväpeippi lienee alkuperäinen luonnonkasvi Välimeren alueella, mutta on levittäytynyt rikkaruohoksi ympäri maailmaa. Se on hyvin sopeutunut elämään viljelysmailla, puutarhoissa ja vastaavissa, ihmisen näkökulmasta usein ei-toivotuissa paikoissa. Sepiväpeippi kasvaa nopeasti ja lisääntyy tehokkaasti. Tavallisten kukkien lisäksi sillä on myös umpinaisia, ns. kleistogaamisia kukkia. Ne ovat itsepölytteisiä, koska teriöt eivät avaudu pölyttäjille. Niitä syntyy usein etenkin viileinä vuodenaikoina, jolloin pölyttäjähyönteisiä ei ole. Näin kasvi säästää resursseja ja varmistaa pölytyksen – itsepölytys on tosin yleistä avokukissakin. Useimmat kasvimme ajoittavat kukintansa tiettyyn vuodenaikaan, mutta sepiväpeippi on hyvin joustava: se voi kukkia yhtä hyvin keskikesällä kuin loppusyksylläkin. Olosuhteiden salliessa kukinta jatkuu jopa vuoden ympäri. Siemenissä on öljypitoista solukkoa (elaiosomi), joka houkuttelee ravinnonhakumatkalla olevia muurahaisia. Sepiväpeipin hedelmykset kiinnostavat etenkin sokerimuurahaisia eli mauriaisia. Ne levittävät kasvia ruokapalkalla uusille kasvupaikoille.

Punakukkaiset peipit voivat olla hankalia määrittää lajilleen. Sepiväpeipin ylimmät varsilehdet ovat nimensä mukaisesti sepiviä: herttamainen tyvi ympäröi vartta kuin kaulus. Tärkeä tuntomerkki on myös verhiössä, jonka liuskat menevät kukinnan jälkeen suppuun, päinvastoin kuin sukulaisillaan.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page