© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Sielikkö

Loiseleuria procumbens

  • Tieteellinen synonyymi: Kalmia procumbens
  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu. Patjamaisina kasvustoina.
  • Korkeus: 5–10 cm. Varsi lyhyt- ja tiheähaarainen, puutunut.
  • Kukka: Teriö maljamainen, vaaleanpunainen, 4 mm leveä, yhdislehtinen, syvään 5-liuskainen. Verholehtiä 5, tummanpunaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin tai pieninä sarjamaisina kukintoina haarojen kärjissä.
  • Lehdet: Vastakkain, lähes ruodittomia, talvehtivia. Lapa soikea–pitkulainen, tylppä, pullean nahkea, jäykkä, päältä tummanvihreä, alta valkonukkainen, laita ehyt, leveälti taakäänteinen.
  • Hedelmä: Pallomainen, 3–4 mm pitkä, kärjestään 4-liuskaisesti avautuva kota.
  • Kasvupaikka: Kuivat, avoimet tunturikankaat, -kalliot ja -soraikot, joskus tunturikoivikoissa.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Sielikkö on Lapin tuntureiden laji, joka kasvaa eteläisimpänä Kuusamon Iivaaralla. Runsaimmillaan se on Pallastuntureilla ja Inarin lapissa, jossa sen runsas kukinta värjää maan hempeän vaaleanpunaiseksi. Ensin kukkiin avautuvat luotit, minkä jälkeen heteet kasvavat niiden tasalle. Jollei hyönteinen ole tuonut päivän kuluessa kukkaan siitepölyä toisesta kasvista, heteet kaartuvat luottiin kiinni ja kukassa tapahtuu itsepölytys.

Vaikka kasvit kasvavat vain kesällä, usein talven olosuhteet ovat tunturissa merkittävämpiä. Sielikkö on erityisen tyypillinen tunturin lakiosien tuulenpieksemille paikoille, joilta viima pyyhkii suojaavan lumipeitteen ja kasveja uhkaa sekä jäätyminen että kuivuminen. Lajin matalan maanmyötäinen, tiiviin patjamainen kasvutapa ja pienet, ruskeat lehdet ovat sopeutumia näihin ankariin olosuhteisiin. Sielikkö säilyy maanpinnassa tunturin hyytävien tuulten ulottumattomissa ja sen patjan sisällä lämpötila voi olla jopa kymmenen astetta ilman lämpötilaa korkeampi.

Vaikka sielikön maanpäälliset osat ovat varsin vaatimattomat, sillä on kaikkien tunturin varpujen tapaan hyvin laaja juuristo – itse asiassa suurin osa kasvin painosta on keskittynyt maan alle! Sielikön vahva pääjuuri tunkeutuu syvälle maahan ja säilyy elossa kasvin koko elinajan eli noin 50–60 vuotta. Kanervakasvit muodostavat metsäpuidemme tapaan mykorritsan eli sienijuuren, joka on kasvin ja maasienen muodostama symbioosi. Sieni edistää selvästi kasvin ravinteidenottoa maaperästä, kasvi puolestaan luovuttaa sienelle hiilihydraatteja, joita se ei voi itse yhteyttää. Tunturissa ei auta nirsoilla: kanervakasvien kanssa yhteiseloon on lyöttäytynyt vain kourallinen sieniä ja yhteisen sieniosakkaan välityksellä eri kasviyksilöt ja jopa lajit saattavat olla yhteydessä toisiinsa.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page