Zoom
Slideshow

Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio

Sinivuokko

Hepatica nobilis

  • Heimo: Leinikkikasvit – Ranunculaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko pysty, paksu, lyhyt, tummanruskea.
  • Korkeus: 10–15 cm. Varsia 1–7, karvaisia.
  • Kukka: Kehä säteittäinen, sininen–sinivioletti–purppuranpunainen (joskus valkoinen, punainen tai kirjava), 15–35 mm leveä. Kehälehtiä 6–7, ulkopinnan alaosasta karvaisia. Kehän alla 3 verholehtimäistä ylälehteä. Heteitä monta, valkoisia–vaaleanpunaisia. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukat yksittäin vanan päässä.
  • Lehdet: Tyvilehtiä 3–5 kpl, pitkäruotisia, ruoti karvainen, talvehtivia, uudet lehdet kehittyvät kukinnan jälkeen. Lapa pituuttaan leveämpi, herttatyvinen, 3-halkoinen, ehytlaitainen, nahkea, alapinnalta karvainen ja usein punertava, yläpinnalta tummanvihreä, joskus vaalealaikkuinen.
  • Hedelmä: Karvainen, lyhytotainen, 4–5 mm pitkä pähkylä, joita useita yhdessä. Hedelmystö kypsänä nuokkuva.
  • Kasvupaikka: Tuoreet ja kuivat lehdot ja lehtomaiset metsät. Myös koristekasvi ja viljelykarkulainen puistoissa ja pihoilla.
  • Kukinta: Huhti–toukokuu.

Sinivuokko on kevään varhaisimpia kukkijoita. Ensimmäiset kukat värittävät metsänpohjia jo huhtikuussa, vaikka kukinnan huippu osuukin yleensä toukokuun puolelle. Karaistunut sinivuokko ei yöpakkasia säikähdä, edes kunnon takatalvi ei aiheuta korvaamatonta tuhoa. Toisinaan se innostuu kukkimaan myös syksyllä ja säiden salliessa jopa keskellä talvea: kukkivista yksilöistä on havaintoja jopa tammi–helmikuulta. Sinivuokosta tunnetaan monenlaisia väri- ja lehtivariaatioita. Puna- ja valkokukkaiset sinivuokot eivät ole kovin harvinaisia, lehdiltään valkolaikkuinenkin muoto on melko yleinen, mutta kerrottuterälehtinen ja lehdiltään kahteen kertaan halkoinen muoto ovat jo harvinaisia.

Ennen nykyaikaisia puutarha- ja kukkakauppoja sinivuokko oli haluttua kauppatavaraa toreilla. Moni lajin nykyesiintymistä onkin seurausta ihmisen siirtoistutuksista puutarhojen tai mökkimetsien koristeeksi. Sinivuokko ei pysty kasvullisesti laajentamaan aluettaan ja tuppaan kaivaminen saattaa jopa hävittää lajin luontaiselta kasvupaikaltaan: taajamien tuntumassa se onkin aikojen saatossa selvästi huvennut. Luontaisesti laji leviää vain muurahaisten levittämien siementen avulla, joita voi kasvin pitkän elämän aikana syntyä jopa kymmenkunta tuhatta.

Ennen vanhaan, erityisesti niin sanotun signatuuriopin kulta-aikana sinivuokkoa käytettiin myös rohdoksi. Signatuuri- eli merkkiopin mukaan kasvi, joka muistuttaa muodoltaan jotain elintä, ruumiinosaa tai eritettä on paras rohto kyseisen asian vaivoihin – sinivuokon lehti on kolmiosainen kuin maksa konsanaan ja lisäksi alapinnaltaan raa’an maksan värinen. Sitä käytettiinkin maksa- ja munuaisvaivojen hoitoon ja tyrehdyttämään verenvuotoja – nykyisin se tiedetään myrkylliseksi. Sinivuokko on Hämeen maakuntakukka ja tuoreiden lehtojen indikaattorilaji.

Muita saman heimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta
Lataa NatureGate-sovellus iPhonelle Lataa NatureGate-sovellus Androidille

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page