© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Siniyökönlehti

Pinguicula vulgaris

  • Heimo: Vesihernekasvit – Lentibulariaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juuret ohuet.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi lehdetön, etenkin yläosasta nystykarvainen vana, joita 1–6.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, voimakkaan punasininen, 15–25 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, kannuksellinen. Ylähuuli 2-, alahuuli 3-liuskainen, kannus kapea, alaspäin kaartuva, noin neljäsosa teriön pituudesta, nielu valkotäpläinen. Verhiö 2-huulinen, 5-liuskainen. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat yksittäin vanojen latvoissa.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, lyhytruotisia. Lapa soikea, 2–2,5 cm pitkä, vihreä, reunat ylöspäin kaarevia. Lehden tahmealla yläpinnalla nystykarvoja ja eritenystyjä.
  • Hedelmä: Kellanruskea, munanmuotoinen, kärjestä avoin kota.
  • Kasvupaikka: Letot, lähteiköt, rantatörmät, kosteat niityt, soraikot, kosteat kallioseinämät.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Yökönlehtien sukuun kuuluu 35–50 pääasiassa Euroopassa, Pohjois-Aasiassa ja Amerikassa kasvavaa lajia. Suomessa lajeja on kolme, siniyökönlehden lisäksi valkoyökönlehti (P. alpina) ja karvayökönlehti (P. villosa). Siniyökönlehden levinneisyys painottuu pohjoiseen Suomeen, ja suunnilleen Perämeren pohjukan tasalta pohjoiseen laji on melko yleinen kaikenlaisilla kosteilla paikoilla. Etelä- ja Keski-Suomessa se kasvaa enimmäkseen maan itäosissa lettomaisilla soilla, kosteilla niityillä, lähteikköjen laiteilla ja rannoilla. Ahvenanmaalla laji esiintyy harvinaisena kalkkiperäisillä niityillä. Siniyökönlehti on harvinaistunut entisestään levinneisyytensä eteläosissa, sillä sen kasvupaikat ovat vähentyneet ojittamisen seurauksena.

Tunnetuimpien lihansyöjäkasviemme kihokkien (Drosera) ja sukulaistensa vesiherneitten (Utricularia) tapaan yökönlehdet hankkivat ravinteita pyydystämällä hyönteisiä. Läheltä tarkasteltuna tyviruusukkeen lehtien yläpinta näyttää pisteiseltä. Nämä nystykarvat erittävät tahmeaa limaa saaliin vangitsemiseen ja entsyymejä sen sulattamiseen. Nystyjä on eniten lavan keskiosassa – jopa 25.000 kappaletta neliösentillä – ja kasvi pystyy ohjaamaan saaliinsa sinne kiertämällä lehden laitoja sisäänpäin. Parin päivän kuluttua hyönteisestä on jäljellä vain sulamaton kitiinikuori, siivet ja jalat. Sulattamistaan osista yökönlehti saa ennen muuta typpeä, jota sen kasvupaikoilla on muuten yleensä niukasti. Skandinaavisissa kielissä yökönlehti (ruots. sätört) on piimäruoho, sillä sen proteiineja pilkkovia entsyymejä käytettiin ennen vanhaan maidon juoksettajana (sätmjölk, ’pitkäpiimä’). Yökönlehdet tulevat toimeen ilman hyönteisateriaakin, mutta pölytykseen ne tarvitsevat hyönteisten apua: siniyökönlehden kukissa vierailee mehiläisiä ja kimalaisia. Yökönlehdet talvehtivat sipulimaisten talvehtimissilmujen avulla ja saattavat saavuttaa jopa vuosikymmenen iän.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page