Tummakallioinen, E. Humilis Tummakallioinen Tummakallioinen

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Sopulinkallioinen

Erigeron borealis

  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Asteroideae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 15–25 cm. Varsi haaraton, joskus kaareva, harmaakarvainen, usein punaruskea.
  • Kukka: Kukat muodostavat 15–25 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat aluksi valkoisia, myöhemmin vaalean(sini)punaisia, kielimäisiä; välikukat rihmamaisia; kehräkukat aluksi kellertäviä, myöhemmin ruskeanpunertavia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin, usein eripituisia, kapeita, valkokarvaisia, kaljukärkisiä, ruskeanvioletteja. Tavallisesti mykeröt yksittäin varren päässä, harvoin alempana lisäksi 1–2 pienempää mykeröä.
  • Lehdet: Pääosin tyviruusukkeena, varrella kierteisesti. Alimmat lehdet ruodillisia, ylemmät ruodittomia. Lapa suikea–kapean vastapuikea, ehytlaitainen, ruusukelehtien suippo, joskus otakärkinen, miltei kalju, varsilehtien kapea, harmaakarvainen.
  • Hedelmä: Karvainen, 1,8–2,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Tunturiniityillä, vyörysoraikoilla, kalliopengermillä, pahdoilla. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Vaarantunut, rauhoitettu koko Suomessa.

Sopulinkallioinen on eräs harvinaisimpia kasvejamme ja esiintyy korkeintaan muutamalla Käsivarren Lapin suurtunturilla, alapaljakan ja metsänrajan niityillä, jokirannoilla, soraikoilla ja pahdoilla. Nykyisin sopulinkallioista näkee itse asiassa useammin kasvimuseoiden kokoelmissa kuin luonnossa. Etenkin 1940-luvulla, pian sen jälkeen kun laji ilmoitettiin löytyneeksi Suomesta ensi kerran, lajia rohmuttiin herbaarioihin suorastaan kaksin käsin ja se lienee niukentunut meillä säälimättömän keräilyn vuoksi. Harvinaisuutensa vuoksi sopulinkallioinen on nykyisin rauhoitettu. Runsaimmat ja vakaimmat esiintymät ovat keräilystä huolimatta Saanatunturin etelärinteellä. Sopulinkallioista on ainakin ollut Urttašvarrilla, myöhemmin myös viereiseltä Kovddoskaisilla on löydetty pieni kasvusto ja Pikku-Mallaltakin on havainto niukasta esiintymästä. Näiltä sopulinkallioisen tunnetuilta kasvupaikoilta ei kuitenkaan ole ajankohtaista tietoa, joten jokainen suurtuntureilla samoileva kasviharrastaja voi havainnoillaan täydentää tietoja kasvistomme kehityksestä ja nykytilasta. Suomen sopulinkallioiset liittyvät Norjan vahvaan kantaan ja rajan takaa leijailevat siemenet voisivat perustaa sopiville paikoille uusiakin esiintymiä.

Sopulinkallioisen erottaa muista Lapin tuntureilla kasvavista kallioisista jo kokonsa puolesta: vaaksan korkuisena se on suunnilleen kaksi kertaa kookkaampi kuin tummakallioinen tai tunturikallioinen (E. uniflorus). Sen mykeröistä puuttuvat myös välikukat, mikä erottaa sen etenkin tunturikallioisesta. Sopulinkallioisen rinnalla joskus paljakallakin kasvava karvaskallioisen alalaji, pohjankallioinen (E. acris spp. politus) on monimykeröisenä yleensä helppo erottaa.

Tummakallioinen

Erigeron humilis

Vaarantuneeksi luokiteltu tummakallioinen kasvaa samoilla paikoilla sopulinkallioisen kanssa. Nuorena tummakallioisen laitakukat ovat valkoisia, myöhemmin tummanvioletteja. Tumakallioinen on selvästi pienempi (2–10 cm) ja karvaisempi kuin sopulin- tai tunturikallioinen. Myös tummakallioinen on kalkinsuosija.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page