© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Suovalkku

Hammarbya paludosa

  • Heimo: Kämmekkäkasvit – Orchidaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Lähes juureton.
  • Korkeus: 3–15 cm. Varsi ohut, yläosasta särmikäs, tyvellä alekkain jopa 2–3 sipulimaista paksunnosta.
  • Kukka: Kehä vastakohtainen, vaalean kellanvihertävä, 3–5 mm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, joista 1 erilaistunut huuleksi. Huuli kehässä yläpuolella, kannukseton, ulkokehälehtiä lyhyempi, suippo. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto 3–20-kukkainen tähkä.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia lehtiä yleensä 2, joskus 1 tai 3. Lapa 0,4–2 cm pitkä, soikea, tylppä, ehytlaitainen, silposuoninen, lusikkamaisen kovera, mehevän paksu. Lehden kärjessä usein pieniä itusilmuja.
  • Hedelmä: Kellertävä, pysty kota, siemenet pölymäisen pieniä.
  • Kasvupaikka: Keskiravinteisilla nevoilla ja letoilla rimpien reunat ja välikköpinnat, lampien suoreunat, rantasuot, usein rahkasammalella.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä. Rauhoitettu koko Suomessa.

Suovalkku on pieni, vaatimattoman vihreä ja vastaa niin huonosti mielikuvaa trooppisten sukulaisten loistosta, että useimmille tulisi tuskin mieleenkään kutsua sitä orkideaksi. Laji on pienin kämmekkämme ja kätkeytyy yleensä tehokkaasti kosteilla kasvupaikoillaan kymmenen kertaa korkeamman sarakasvuston joukkoon. Suovalkun kasvualusta on aina veden kyllästämä, eikä se siedä kuivumista lainkaan. Karuilta soilta suovalkkua on turha etsiä, mutta myös ravinteisimmilla soilla se on huonosti kilpailukykyinen. Tarkasti hakemalla sen saattaa löytää keskiravinteisilta soilta, yleensä rahkasammalpinnoilta. Ehkä sitä on muuallakin, mutta ihmisen on vaikea huomata tätä lilliputtia. Pienet ja vihreät kukat tuskin riittävät herättämään hyttystä kookkaampien pölyttäjienkään huomiota, mutta nämä tuntuvat kuitenkin löytävän tiensä suovalkun luo, sillä suuri osa kukista kehittyy siemenkodiksi.

Kukkaa tarkkaan tihrustamalla voi niissä erottaa ylöspäin sojottavan huulen – suovalkulla kukkaperä ja sikiäin ovat lajikehityksen myötä pyörähtäneet täyden kierroksen ja kukka on palautunut kämmeköiden alkuperäiseen asentoon. Suovalkun lähisukulaisella sääskenvalkulla (Malaxis monophyllos) kukka on samassa asennossa. Lajien erottavia piirteitä ovat suovalkun varren tyven sipulimaiset paksunnokset ja rivi itusilmuja lehden reunassa. Suovalkun itusilmu on hyvin pieni, vain muutaman kymmenen solun kokoinen alkio. Se tarvitsee siemenen tapaan sieniosakkaan huolehtimaan ravitsemuksestaan itsenäisen elämänsä alussa. Sienijuuren merkitys lienee tärkeä vielä täysikasvuisellakin suovalkulla, sillä kasvin juuristo on niin heikosti kehittynyt että sitä voisi aivan hyvin pitää juurettomana.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page