© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tahma-ailakki

Silene viscosa

  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen tai kerran kukkiva lyhytikäinen monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–60 cm. Varsi tiheään nystykarvainen, tahmea.
  • Kukka: Teriö säteittäinen–hieman vastakohtainen, valkoinen–kellertävä, n. 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, syvään 2-liuskaisia. Lisäteriötön. Verhiö yhdislehtinen, melko kapea, 5-liuskainen, 10-suoninen, tiheään nystykarvainen. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 3-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto pitkä, lieriömäinen, runsaskukkainen, kiehkurainen terttu.
  • Lehdet: Lehdet vastakkain, ruodittomia, runsaslukuisia. Lapa kapean suikea, ehytlaitainen, aaltopoimuinen.
  • Hedelmä: Uurnamainen, 10–13 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Lintuluotojen kallionraot, merenrantakallioiden juotteet, soraiset rantavallit, venerannat, joskus kedot ja tienvarret.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Tahma-ailakki kasvattaa syyskesällä maanmyötäisen lehtiruusukkeen, josta seuraavana kesänä tai joskus vasta parin vuoden kuluttua kohoaa vankkavartinen, usein noin puoli metriä korkea kukintoverso. Pitkähkön, kynttilämäisen kukinnon hieman kellertävän valkoisina loistavat kukat ovat pakkautuneet liki toisiaan ja tahma-ailakki onkin ulkosaaristomme kauneimpia kasveja. Kesän mittaan kasvin juhlava ilme kyllä hieman nuhraantuu, kun kukat lakastuvat ja hyvin tahmeisiin versoihin kertyy yhä enemmän kaikenlaista roskaa ja joukoittain pikkuotuksia. Tahmeiden karvojen tehtävä lienee suojata versoa tuholaisten ja mesirosvojen lähentelyiltä. Tahma-ailakki koristaa meillä lähinnä ulkosaariston luotojen kapeita niittyjuotteja ja kallionrakoja, joissa kasvi erottuu jo kauas kohotessaan lähes aina reilusti muun kasvillisuuden – sikäli kuin sitä edes on – yläpuolelle.

Tahma-ailakin ominta valtakuntaa ovat Itä-Euroopan ja Länsi-Aasian arot. Esiintymät Itämeren ulkosaaristossa sijaitsevat aivan erillään sen päälevinneisyydestä. Olosuhteet ovat kuitenkin kasvin näkökulmasta samantapaiset: niukka maaperä kalliopohjineen lämpiää tehokkaasti, sadetta tulee niukasti ja suhteellisen suuri osa kasvukaudesta on kuivahkoa. Tahma-ailakki on saattanut levitä esimerkiksi talvehtimisalueiltaan palaavien vesilintujen kyydissä – ainakin typpihakuinen kasvi viihtyy hyvin linnunulosteiden lannoittamilla paikoilla. Kenties merivirrat ovat edelleen levittäneet itämiskykyisiä siemeniä rannalta toiselle. Toisaalta on kyseenalaistettu, onko laji lainkaan alkuperäinen Pohjolan luonnonkasvi, vai olisi se voinut saapua tänne vasta meriliikenteen myötä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page