Keltaraunioyrtti, S. tuberosum Keltaraunioyrtti, S. tuberosum

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Tarharaunioyrtti

Symphytum asperum

  • Heimo: Lemmikkikasvit – Boraginaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juuri mehevä.
  • Korkeus: 60–200 cm. Varsi varsinkin latvasta karheakarvainen.
  • Kukka: Teriö kellomainen (suppilomainen), tasaisesti laajeneva, 11–17 mm pitkä, ensin vaaleanpunainen, myöhemmin taivaansininen, yhdislehtinen, 5-liuskainen. Liuskat pyöreäkärkisiä. Teriön nielussa 5 isoa, kielimäistä suomua. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, 2–5 mm pitkä, selvästi teriön torvea lyhyempi. Verhiön liuskat suikeita, pyöreäkärkisiä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Lehtihankaiset kukinnot 1-haaraisia viuhkoja eli kiemuroita.
  • Lehdet: Kierteisesti, kapearuotisia, lyhytjohteisia tai tavallisesti johteettomia. Lapa soikea–suikea, yleensä pyöreä- tai herttatyvinen, ehytlaitainen.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) vinoja, harjuisia, nystermäisiä, himmeitä.
  • Kasvupaikka: Asumusten luona, puistoissa, puutarhoissa, pientareilla, rannoilla. Viljelyjäänne ja -karkulainen.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Raunioyrttejä on viljelty Suomessa jo kauan, ensin ilmeisesti vain rohdoskäyttöön, myöhemmin myös rehuksi ja koristeeksi. Alkujaan kaukasialainen tarharaunioyrtti on tuotu Eurooppaan ensin rehukasviksi sioille, kaniineilla ja vuohille parisensataa vuotta sitten. Meillä ei ole tietoja rehukäytöstä – ilmeisesti laji on ollut maassamme aina yksinomaan koristekasvi. Perennana sillä on monia hyviä puolia lääkekasvina tunnettuun sukulaiseensa rohtoraunioyrttiin (S. officinalis) verrattuna: se ei leviä yhtä hanakasti kasvullisesti ja riistäydy isoiksi, koko pihan täyttäviksi kasvustoiksi, jotka erittämillään kemikaaleilla vielä karkottavat muut kasvit. Vaikka lajin kasvullinen leviäminen on melko maltillista eikä se näytä tuottavan siementä lainkaan meidän ilmastossamme, on se villiytynyt paikoin luontoomme. Yleisimmin tarharaunioyrttiä kasvaa vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa tai niistä levinneenä läheisten teiden varsilla, ojissa ja pientareilla.

Luultavasti yhtenäisen viljelyalkuperänsä takia meikäläiset tarharaunioyrtit muuntelevat melko vähän. Yleisempään sukulaiseensa, rohtoraunioyrttiin verrattuna sillä on varressa lyhyemmät johteet, usein sinisemmät kukat, tasaisesti laajeneva teriö ja lyhyt verhiö. Lajit risteytyvät kuitenkin helposti ja myös takaisinristeytymistä tapahtuu. Risteymänä syntyvä ruotsinraunioyrtti (S. x uplandicum) on tuntomerkeiltään kantalajien väliltä, usein erittäin monimuotoinen ja joskus erittäin vaikea tulkita.

Keltaraunioyrtti

Symphytum tuberosum

Keltaraunioyrtti on Suomessa vielä hyvin harvinainen puutarhakarkulainen. Selkein erottava tekijä muista raunioyrteistä on sen pienempi koko (yleensä alle 0,5 m), tyveen asti liuskoittuneet verholehdet ja tietysti haaleankeltaiset kukat. Toki muillakin raunioyrteillämme (etenkin rohto) saattaa olla keltakukkaisia muunnoksia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page